Alfred Kordelinin rintakuva

Tekijä: Kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen
Vuosi: 1919
Sijainti: Kanalin varrella oleva puistikko

Vuonna 1920 Rauman kaupunki sai Alfred Kordelinin säätiöltä 2 miljoonan markan lainan. Lisäksi säätiö lupautui lahjoittamaan Rauman seurakunnalle arkkitehti Lars Sonckin suunnitteleman siunauskappelin, joka valmistui vuonna 1924. Kaupunginvaltuusto osoitti kiitollisuutensa lahjoituksista tilaamalla Wäinö Aaltoselta Alfred Kordelinin pronssisen rintakuvan. Alkujaan veistos oli tarkoitettu sisätiloihin, mutta vuonna 1960 se siirrettiin nykyiselle paikalleen, lähelle varsinaista Alfred Kordelinin muistomerkkiä, Kanalin Helmiä.



Rauman kaupungin julkisten taideteosten sivusto

Tämän sivuston sisällön tallentaminen ja kopioiminen ilman tekijänoikeuksien haltijoiden lupaa on kielletty. Kaikki sivustolla oleva materiaali kuuluu niiden sisällön ja toteuksen tehneille henkilöille. Sivuston tekijänoikeuksien rikkominen voi johtaa oikeustoimiin ja rangaistukseen.

Sivuston suunnittelu ja toteutus: Tommi Laiho

© Rauma 2012
© Rauman taidemuseo 2012