Myötäinen (Yrittäjäpatsas) (v. 1986)

Tekijä: Toivo Kultti (s. 1918 Tampere, k. 2009 Maalahti)
Vuosi: 1986
Sijainti: Vännin puisto, Tarvontorin ja linja-autoaseman välissä

25.5.1986 paljastettiin Rauman yrittäjäpatsas Myötäinen. Pronssinen teos on noin viisi metriä korkea ja painaa noin 1700 kg. Samalla alkoi Rauman yrittäjien 50-vuotistoiminnan juhlavuosi. Juhlapäivän aikana myös paljastettiin Rauman yrittäjätalolla muistolaatta, johon on kaiverrettu patsashankkeen toteuttamiseen osallistuneiden merkittävimpien lahjoittajien nimet. Hankkeen taustalla olivat Rauman yrittäjäyhdistys ja monet raumalaisyritykset. Myötäinen-patsaan tekijä Toivo Kultti (1918-2009) syntyi Tampereella, varttui Vaasassa ja asui elämänsä viimeiset noin 25 vuotta Maalahdessa (Galleri Kultti). Muita Kultin töitä ovat mm. Vaasassa Wasaborgin vieressä sijaitseva yrittäjäpatsas ja Korsnäsin raivaajapatsas. Maalahti sai teoksen lahjoituksena Kultilta. Maalahden taidekerho toimi hankkeen vetäjänä. Yrittäjäpatsaita on Suomessa tällä hetkellä kolme.

Yrittäjyys ilmenee teoksessa monilla tavoilla. Siinä kuvataan mm. alasimet, jotka ovat olleet monen suuren menestyksen alku. Alasimiin liittyy myös vertauskuvallinen, olennaisesti yrittämiseen liittyvä sanonta ”jokainen on oman onnensa seppä”. Mieshahmo kuvaa teollista tuotantoa. Hahmon selässä pullistuvat purjeet kertovat merenkulun myötäisestä menosta ja purjelaivakauden suuruuden päivistä Raumalla. Naisen hahmo kantaa selässään kuutiomaista muotoa, joka kertoo vertauskuvallisesti kaupasta ja jakelusta.



Rauman kaupungin julkisten taideteosten sivusto

Tämän sivuston sisällön tallentaminen ja kopioiminen ilman tekijänoikeuksien haltijoiden lupaa on kielletty. Kaikki sivustolla oleva materiaali kuuluu niiden sisällön ja toteuksen tehneille henkilöille. Sivuston tekijänoikeuksien rikkominen voi johtaa oikeustoimiin ja rangaistukseen.

Sivuston suunnittelu ja toteutus: Tommi Laiho

© Rauma 2012
© Rauman taidemuseo 2012