Taidelainaamon kuukauden taiteilija Meri Pauniaho


Törmäyksiä, 2010, akryyli

Unesta tuttuja mielenmaisemia

Syyskauden näyttelyiden sarja Rauman pääkirjaston taidelainaamossa avautuu Meri Pauniahon näyttelyllä. Pauniaho on raumalainen taidegraafikko, joka on Rauman Taidegraafikoiden jäsen ja Suomen Taidegraafikoiden kokelasjäsen.

Viime vuosina Meri Pauniaho on keskittynyt maiseman tutkimiseen. Hän kuvaa teoksissaan itselleen merkityksellisiä paikkoja, esimerkiksi lapsuuden maisemia tai kotiympäristöä eri näkökulmista. Pauniaho pohtii teoksissaan myös vanhenemista, siihen liittyvää luopumista, ja oman paikan hahmottamista sukupolvien ketjussa. Kuvissa aiemmin koettu yhdistyy tähän päivään jonkun sattuman kautta. "Olen nähnyt tämän ennenkin - tunne on ollut monen teokseni alkusysäyksenä." kertoo Pauniaho. "Kuvat ovat usein kuin mielenmaisemiani, osittain totta, osittain unta, oudosti tuttuja." Näiden teemojen teoksia oli viime keväänä esillä myös Helsingissä Galerie Oljemarkissa sekä kesällä kutsunäyttelyssä Tampereella, Haiharan kartanon Koti-näyttelyssä.

Teosten tekniikkana Pauniaho käyttää useimmiten linoleikkausta. Hän työskentelee yhtä laattaa käyttäen, vuorotellen kaivertaen ja vedostaen. Painolaatat tuhoutuvat työn edetessä. Värien ja niiden vaikutusten tutkiminen on Pauniaholle tärkeää. Yhdessä vedoksessa on useimmiten neljästä viiteen värikerrosta. Toisinaan Pauniaho myös ompelee ja kirjoo teoksiin uusia pintoja. Pauniaho työskentelee pääasiassa kotona, mutta vedostaa teoksensa Rauman taidegraafikoiden työhuoneella. Taiteellisen työskentelyn lisäksi Pauniaho toimii tuntiopettajana Rauman Kuvataidekoulussa.

Pauniaho on tavattavissa taidelainaamossa keskiviikkona 1.9.2010.

Lisätietoja: Meri Pauniaho, taidegraafikko puh. 050 384 7756


© Rauman taidemuseo 2011 
Tekijänoikeudet | Yhteystiedot