Kierrätystaiteen pioneeri

Joulukuun ajan Rauman pääkirjaston taidelainaamo esittelee Hiltu Sallisen lämminhenkisiä ja mielikuvituksellisia kierrätysmateriaaleista valmistettuja teoksia. Sallinen on jo pitkään työstänyt kiehtovia ja omaperäisiä teoksiaan tekstiileistä ja monista muista materiaaleista, joilla on jo elämää takanaan ennestään.

”Puolivuosisataisella taiteilijantaipaleellani olen käyttänyt kaikkia mahdollisia tekniikoita, aloittaen klassisista akvarellista ja öljymaalauksesta. Matkan varrella olen suunnannut kohti askeettisia, vähempiä materiaaleja.” Sallinen kertoo taiteilijanuransa vaiheista. ”Olen kierrätyksen ja kestävän kehityksen vankkumaton kannattaja. Patina, materiaalin historia ja elinkaari kiehtovat. Eletty elämä, usein kuolemakin, jonka materia on aikojen saatossa kokenut, ovat kannustin ja inspiraationi lähde.”

Sallinen kuvaa ajan kulumista ja peilaa sitä omaan elämään ja kokemuksiin huumoria unohtamatta. Teoksissa käytetyt tekniikat ovat usein perinteisiä, jo melkein käytöstä unohtuneita.
Hän tekee koosteita - harsii, parsii ja patinoi – ja valitsee lähtökohdiksi kuluneimmat, epäesteettiset ja kurjimmat kohteet, joita ei enää muuhun voi hyödyntää ja herättää ne uuteen eloon.

Hiltu Sallinen on taitava materiaalien ja värien taitaja. Hän luo yhdistelemällä kokonaisuuksia, joilla on uusi esteettinen oma uljas elämä. Sallisen maailma on vertaansa vailla.


© Rauman taidemuseo 2011 
Tekijänoikeudet | Yhteystiedot