Rauman taidemuseon yläkerta
12.4.-1.6.2008

Paikka paikan päälle on vuorovaikutteinen kokoelmanäyttely Rauman taidemuseon, kaupungin ja Taideyhdistyksen sekä Jalmari Karhulan rahaston teoksista. Näyttely esittelee teoksia eri aikakausilta liittyen maisemiin ja paikkoihin Raumalla. Taidemuseolla esillä oleva näyttely on vain osa laajempaa Paikka paikan päälle kokoelmaprojektia, johon kuuluu näyttelykävijöiden ja koululaisryhmien kanssa yhdessä toteutettava ja Rauman taidemuseon kotisivuille pysyvästi esille tuleva osuus. Sivuilla olevan kartan kautta tulee avautumaan kerroksellinen ja pitkän ajan kuluessa täydentyvä kokonaisuus, joka sisältää muistoja ja muistiinpanoja eri ajoilta ja eri menetelmin talletettuna.

Muodostuvan kokonaisuuden voi nähdä välähdyksenä yhteisestä muistista - projekti on kollektiivinen tilkkutäkki, muodostuen eri elementeistä ja kartoittaen eri paikkojen merkityksiä, rakennetun ympäristön ajallista kerrostumaa, erilaisia kokemustasoja ja näkemyksiä paikkojen "hengestä". Kokonaisuuden kautta heijastellaan yhteiseen ympäristöön sisältyviä arvoja ja voidaan analysoida eri aikakausien vaikutusta ympäristössä. Rakennettuun ympäristöön liittyvät kuvat yhdistävät eri sukupolvia, vanhemmat tai isovanhemmat voivat yhdessä nuorten kanssa käsitellä ympäristöön liittyviä muistoja, historiaa ja muutoksia. Näyttelyyn voi jättää omia kommentteja, muistoja ja tarkennuksia paikkoihin liittyen. Näyttelyssä on myös teoksia, joiden sijainti ei ole tiedossa. Tunnistatko Rauman?

Paikka paikan päälle -projektiin nivoutuu myös yhteistyössä Rauman yläkoulujen seitsemänsien luokkien kanssa toteutettava rakennetun ympäristön ja arkkitehtuurin opetuskokonaisuus, jossa yhteyshenkilönä toimii kuvataiteen lehtori Janne Ruohonen. Raumalaisiin paikkoihin liittyvä kokoelmatiedosto toimii projektin runkona, johon oppilaat opettajiensa johdolla pystyvät luovasti ja monipuolisesti yhdistämään arkkitehtuuriopetuksen yhteydessä syntyvää materiaalia. Tarkoituksena on aktivoida nuoria havainnoimaan ja analysoimaan rakennetun ympäristön osatekijöitä ja muutoksia. Koululaisten tuottamat materiaalit (piirrokset, valokuvat, videot, äänimaisemat, haastattelut, esseet, tutkielmat…) tulevat myös esille paikkoja esittelevän kartan alaisuuteen.

Rauman taidemuseossa vietetään Museoviikolla eurooppalaista museoiden yötä lauantaina 17.5. jolloin museo on avoinna klo 22 saakka. Klo 18 järjestetään yleisöopastus "Rauma, Rooma, Pariisi - Eurooppalaisuus Rauman kaupunkikuvassa", Museoviikon teemoihin liittyen.

Näyttelyn taiteilijat: Raimo Aarras, Hannu Artinaho, Akseli Gallén-Kallela, Axel Haartman, Ensio Harni, Reino Harsti, Karl Ignelius, Arvo Iissalo, Elis Ismari, Jalmari Karhula, K.Kari, Yrjö Kari, Unto Kaski, Kosti Koskinen, Tauno Leppänen, Into Linturi, Arvo Makkonen, Frans Nyberg, Toini Oiwo, Hilkka Palojoki, Tommi-Wihtori Roström, Aune Saarnisto-Juvonen, Jari Sallinen, Tyko Sallinen, Teuvo Salminen, Elina Salo, Maila Salo, Veli-Matti Selin, Henrik Tikkanen, Saima Tigerstedt-Ylinen, Kaarlo Trogen, Immo Tuominen, Pauno Tuominen, O. Virta, Vihtori Ylinen.

Paikka paikan päälle konseptin suunnittelusta vastaa Rauman taidemuseon amanuenssi Henna Paunu.

VOIT LÄHETTÄÄ TIETOJA TEOKSISTA TAI YHTEYDENOTTOPYYNNÖN ALLAOLEVALLA LOMAKKEELLA!

Nimesi
Sähköpostiosoite
Viestisi
 


© Rauman taidemuseo 2011 
Tekijänoikeudet | Yhteystiedot