Rauman Taiteilijaseura

Rauman Taiteilijaseuran tavoitteena on ylläpitää ja edistää jäsenistön ammatillista osaamista sekä järjestää korkeatasoisia näyttelyitä. Vierailunäyttelyitä on järjestetty niin kotimaassa kuin ulkomailla, esim. Ruotsissa, Tanskassa, Venäjällä ja Unkarissa. Rauman Taiteilijaseura on sekä ryhmänä että yksittäisten jäsenten kautta rakentunut ja rikastuttanut kaupungin kulttuurielämää. Vaikka tänä päivänä monet RTS:n jäsenet asuvat muualla Suomessa osallistuvat he silti aktiivisesti seuran näyttely- ja muuhun toimintaan. Rauman Taiteilijaseura jatkaakin kuvataidekulttuurin edistämistä elinvoimaisena vastaten ajan tuomiin muutoksiin ja haasteisiin.

Seuran puheenjohtajana toimii Kirsi Backman ja sihteerinä Salme Kauppi.
Jäsenmäärä 48.

Rauman Taiteilijaseuran jäsenet

Rauman Taidegraafikot

Rauman taidegraafikot ry:n edistää taidegrafiikan ja piirustustaiteen kehitystä Rauman seudulla, valvoo ammattikunnan yleisiä etuja, välittää teoksia, järjestää näyttelyitä sekä harjoittaa julkaisu-, valistus-, opetus- ja työhuonetoimintaa. Taidegraafikot toimivat aktiivisesti näyttelyitä järjestäen sekä kotimaassa että ulkomailla.
Työhuoneen sijainti Vanhassa Raumassa, taidemuseon naapurina rikastaa vanhan kaupungin kulttuurista ilmettä.
Työhuoneen osoite: Kuninkaankatu 44, käynti Itäkadun puolelta, sisäpihalta.

Seuran puheenjohtajana toimii Anu Sukanen ja sihteereinä Kirsi Kuusisto ja Pirkko Lehtinen
Jäsenmäärä 24.

www.raumantaidegraafikot.com
raumantaidegraafikot(at)gmail.com

Rauman Taidegraafikoiden jäsenet

Keramiikkaryhmä Keramos ry

Keraamisia esineitä, veistoksia, astioita ja koruja 13 eri tekijältä. Toimitiloissa Kauppakadulla sijaitsevat työ- ja näyttelytilat

Avoinna
9.5.–13.6.2009 (ei 30.5)
lauantai klo 10–14
15.6.–7.8.2009 (ei 20.6.)
maanantai–perjantai klo 11–17
lauantai klo 10–14
8.8.-3.10.2009, 28.11.-19.12.2009
lauantai klo 10–14
muulloin sopimuksesta p. 044 533 4049
Raumalainen keramiikkaryhmä Keramos ry on toiminut Kauppakadulla jo 20 vuotta ja järjestää juhlanäyttelyn syksyllä 2009
"Ylpeästi yhä yhdessä - KERAMOS 20 vuotta Rauman kaupunginkirjastossa 18.9.-7.10.2009"

www.keramos.info
keramosrauma(at)hotmail.com
044 533 4049

Satakuntalaisia taiteilijoita

Satakunnan taidetoimikunnan tuottama sivusto

© Rauman taidemuseo 2011 
Tekijänoikeudet | Yhteystiedot