Muut Ars Raumat

Ars Rauma 2011

Ars Rauma 2009

Ars Rauma 2007

Ars Rauma 2006

Ars Rauma 2004

Ars Rauma 2003

Ars Rauma 2002

ARS RAUMA 2007
ANNA-MAIJA AARRAS - Kootut teokset
Rauman taidemuseo 31.3.-6.5.2007

Rauman Taideyhdistyksen järjestämässä Ars Rauma 2007 -näyttelyssä nähdään tekstiilitaiteilija Anna-Maija Aarraksen tuotantoa noin kymmenen viime vuoden ajalta. Aarras yhdistää tekstiiliteoksissaan perinteisiä työtapoja ja vankkaa perinteistä käsityötaidon osaamista ennakkoluulottomaan muotokieleen. Aarras on tuotannossaan irtautunut perinteisen seinävaatteen kaksiulotteisuudesta ja hänen teoksilleen on tyypillistä veistoksellinen kolmiulotteisuus. Ompeluperinteen lisäksi Aarraksen teoksiin ovat vaikuttaneet erilaiset kasviaiheet sekä myös kiinalaiset ja japanilaiset aiheet. Hänen uusimpia töitään on Tokiossa järjestettyyn kutsunäyttelyyn tehty nuoren japanilaisen tytön kimono.

Anna-Maija Aarras (s. 1948) on vuodesta 1970 alkaen pitänyt säännöllisesti omia näyttelyitä ja osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa sekä Sveitsissä, Norjassa, Ranskassa, Ruotsissa, Tanskassa, Islannissa ja Yhdysvalloissa. Vuonna 1973 hän esiintyi yksityisnäyttelyssä Rauman taidemuseossa. Vuonna 1995 Suomen tekstiilitaiteilijat TEXO ry valitsi minut vuoden tekstiilitaiteilijaksi. Aarras on turkulaisen taiteilijoiden oman vaihtoehtogalleria Titanikin perustajajäsen. Sussi Henrikssonin ja Ann Sundholmin kanssa Aarras muodosti runsaasti julkisuutta saaneen taiteilijaryhmän SALONG 3+ (1989). Hän on tehnyt Iniön kirkkoon viiden värisarjan kirkkotekstiilit ja vihkiryijyn sekä Pyhän Katariinan kirkkoon Turussa vihkiryijyn.

Anna-Maija Aarras (s. 1948) debytoi tekstiilitaiteilijana vuonna 1970. Kootut teokset on leikkisä nimi taiteilijan uran ensimmäiselle miniretrospektiiville, jossa Aarras katselee uraansa taaksepäin esittäen otteita runsaan kymmenen viime vuoden aikaisesta tuotannostaan.

Uran alkuun sijoittuvat, kasvivärjätyistä langoista kangaspuissa kutomalla valmistetut seinätekstiilit todistivat jo siitä kunnioituksesta oman taiteen lajinsa teknisiä perinteitä kohtaan, jonka Aarras on säilyttänyt silloinkin, kun hän on astunut perinteisen tekstiilin rajojen ulkopuolelle. Perinteistä vapautumisen voisi itse asiassa määritellä koko Aarraksen perinnettä kunnioittavan tekstiilitaiteen ydinstrategiaksi. Valinta Suomen tekstiilitaiteilijat TEXO ry Vuoden tekstiilitaiteilijaksi 1995 on institutionaalisesti merkittävä huomionosoitus onnistumisesta näissä tavoitteissa.

Irtaantuminen perinteisen seinävaatteen kaksiulotteisuudesta ja luopuminen kudonnasta tekstiilin valmistusmenetelmänä toteutuivat ensimmäistä kertaa Kuun tarinoita -näyttelyssä vuonna 1986. Seinältä tilaan laskeutuminen mahdollisti "tekstiilin" täysplastisuuden, sen veistoksellisen tilaan asettumisen. Tila-ajattelu laajeni myös kokonaisuuksien tasolle: Aarras on taitava sovittamaan yksittäiset teosobjektit niitä ympäröivään fyysiseen tilaan. Lopulta myös näyttelykokonaisuus virittäytyy visuaalisesti ehjäksi kokonaistaideteokseksi.

Aarraksen taiteelle on lisäksi ominaista huolellinen keskittyminen yksittäisen teoksen visuaaliseen muotoon - sen katsojaa kunnioittavaan kauneuteen. Kiinnostavan lisäulottuvuuden tähän esteettisyyden haluun antaa se räväkkä, ironinen ja humoristinen naisdadaismi, joka ilmenee erityisesti vuonna 1989 perustetun Salong 3+ -taiteilijaryhmän yhdessä Ann Sundholmin ja Sussi Henriksonin kanssa toteutetussa tuotannossa.

Mitkä ovat Aarraksen taiteellisen ominaislaadun perusteet ja inspiraation lähteet? Tärkeää on lapsuuden kodissa eletty korkealuokkainen käsityöläisyys, jota edustivat kultaseppä-isä ja ompeleva ja kirjaileva äiti. Aarras sanookin kasvaneensa kaavojen, ompelutarvikkeiden ja kankaiden ympäröimänä.

Suurikokoiset valokuvat hienoimpiinsa pukeutuvasta 89-vuotiaasta äidistä (Rouva Aarras, 2005) on visuaalinen esimerkki tämän tärkeän henkilökohtaisen perinteen käsittelystä. Myös yksittäisten teosten tekniikat - smokkikirjonta, helmivirkkaus, vanukirjonta, moulinelankakirjonta - tai materiaalit - rypytetty silkkitafti, drapeerattu silkki, lehtikullattu organza - todistavat tästä perinnetietoisuudesta. Vaateompelun tekniikat saavat kuitenkin ilmaisunsa autonomisissa, kolmiulotteisissa objekteissa, jotka toisinaan ovat lähes "abstrakteja", toisinaan käyttöesineisiin lisättyjä edustaen siten eräänlaista duchamp´laista "avustetun ready-maden" menetelmää.

Aarraksen teosten materiaaleihin ja tekotapoihin sisältyy siten eurooppalainen tekstiilin ja pukeutumiskulttuurin perinne, jonka toisessa ääripäässä ovat gobeliinit ja ranskalainen "hovitaide" ja toisessa arkisen vaateompelun kulttuurihistoria. Nämä ompelemisen tekniikat ovat usein olleet ääntä vaille jääneiden naisten "kirjoitusta". Tietoisesti niitä representoimalla Aarras käsittelee moniulotteisesti myös naiseuden, feminiinisyyden ja seksuaalisuuden kysymyksiä. Tuoreuttamalla ja päivittämällä klassiset ompelutekniikat hän saa ne osallistumaan aikamme ruumiillisuuskeskusteluihin.

Vaateompelun tai pukufragmenttien lisäksi tärkeä muotoinspiraation lähde löytyy luonnosta ja etenkin "hoidetusta" kasvikunnasta, puutarhasta ja hortikulttuurista. Orangerie-näyttelyssä (2002) oli esillä monumentaalisen kokoisia "munakoisoja", "herneitä" "tulppaaneja" ja "käpyjä", joista eräskin on päällystetty 10.000 paljetilla, jokainen erikseen käsin kiinni ommeltuna. Kasvavina, paisuvina tai kukkaan puhkeavina, sananmukaisesti orgaanisina, Aarraksen puutarhan kasvit ovat ainakin subtekstin tasolla myös ruumiillisia ja seksuaalisia.

Usein yksivärisinä Aarraksen teokset viittaavat myös modernistiseen maalaustaiteeseen ja sen monokromien perinteeseen - tai paremminkin siihen miten tätä perinnettä uudistivat Wolfgang Laibin tapaiset taiteilijat käyttämällä taiteilijamateriaalien sijaan "pigmenttinä" esimerkiksi puhdasta siitepölyä - upeasti valoa hehkuvaa mutta myös biologista ja "hedelmällistä" materiaalia.

Luonnon ja aistillisen ranskalaisen tekstiiliperinteen lisäksi Aarras on ottanut vaikutteita Kiinasta ja viime aikoina erityisesti Japanista. Taideteollisen korkeakoulun maisteriopintojen lopputyönäyttelyssä Dröm (Uni, 2006) oli esillä nupuillaan olevia, värjätystä kiinalaisesta silkistä valmistettuja lootuskukkia. Taiteilijan vielä toteutumaton unelma on kokea lootuskukkien mielikuvanakin huiman visuaalinen, poeettinen ja aistillinen avautuminen.

Uusimpiin töihin kuuluu nuoren japanilaisen tytön kimono, jonka Aarras valmisti syksyllä 2006 Tokiossa järjestettyä kutsunäyttelyä varten. Kimonon koristelussa Aarras yhdisti suomalaista luontomytologiaa (koivun runko nuoren tytön symbolina) tarkasti opiskeltuun japanilaisen rituaalivaatteen valmistuksen perinteeseen. Teos liittyy siten sellaiseen tekemisen juonteeseen, jota edustavat kirkkotekstiilit ja vihkiryijyt, joita taiteilija on valmistanut mm. Iniön kirkkoa varten.

Lars Saari


Rypäle, 2003, 120x110x30 cm, kirjonta, silkki, sametti

Osa teoksesta: Rypäle, 2003, 120x110x30 cm, kirjonta, silkki, sametti

Pisum (pari), 2002, 196x62x13 cm, silkkisametti, metalli Turun kaupungin taidekokoelma, WAM

Lootus, 2006, silkkikreppi, värjäys, tärkkäys

Kaluunat (teospari sarjasta Dröm), 2006, 50x50x60 cm, silkkisametti, silkkilanka

© Rauman taidemuseo 2011 
Tekijänoikeudet | Yhteystiedot