Kadonneet kulttuurit juliste

KADONNEET KULTTUURIT Rauman kuvataidekoulun näyttely Rauman taidemuseon piharakennuksissa ja kellaritiloissa
24.4. - 24.5.2015

Kuvataidekoululaiset ovat vuoden aikana tutustuneet kadonneisiin kulttuureihin ja menneisyyden läsnäoloon tässäkin päivässä. Näyttelyssä päästään kurkistamaan kadonneiden kulttuurien salaperäiseen maailmaan. Teokset ovat syntyneet kuvataidekoulun kursseilla. Taiteilijoina on 159 Rauman kuvataidekoulun oppilasta, jotka ovat iältään 7-18-vuotiaita.

Kadonneet kulttuurit -näyttelyyn pääsee tutustumaan museon aukioloaikoina tiistaista perjantaihin klo 12 -17, lauantaina ja sunnuntaina klo 11-16. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Peruskurssi 1 lähestyi teemaa enimmäkseen Suomen historian ja oman henkilökohtaisen historian kautta. Tutustuttiin mm. esihistoriaan ja keskiaikaan. Välillä tehtiin pyrähdyksiä myyttiseen Atlantikseen, muinaiseen Egyptiin tai opeteltiin riimuaakkosia. Näyttelyssä on esillä yhteinen kulttuurien juhlakattaus ja meksikonristejä.
(ohjaajana Meri Pauniaho)

Peruskurssit 2A ja 2B tutustuivat Kalevalaan ja viikinkien elämään. Näyttelyssä viikingit kohtaavat mielikuvituksellisissa laivoissaan kuohuvalla merellä yllätyksen. Myös viikinkien ja muiden aikalaisten satumainen kotikylä nähdään.
(ohjaajana Katariina Mannio)

Kuva 1: Viikinkilaivoja.

Viikinkilaivoja

Peruskurssi 3 sai innoituksensa näyttelyteoksiin intiaanikulttuureista. Esikuvat savesta muovailtuihin kasvoreliefeihin löytyivät inkojen ja mayojen kuvanveistotaiteesta ja käyttötavaroista. Näistä koostettiin kulttiesineitä, joissa yhdistyy lasitettu keramiikka, koristeellinen puu ja Etelä-Amerikan hehkuvat värit.
(ohjaajana Tommi-Wihtori Roström)

Peruskurssit 4A ja 4B tutustuivat muinaisen Egyptin kalkkikiveen ikuistettuihin korkokuviin, joiden kiehtovat aiheet, mystiikka ja vuosituhansien patinoimat sävyt siirtyivät grafiikanvedoksiin. Ryhmät toteuttivat myös yhteisen, Antiikin Kreikan mahtia huokuvan installaation, joka koostuu pylväsveistoksista ja -reliefimaalauksista.
(ohjaajana Tommi-Wihtori Roström)

Kuva 2: Egyptiläisen kulttuurin hahmoja.

Egyptiläisen kulttuurin hahmoja

Piirustus- ja grafiikkapajalaiset valitsivat mieluisensa kadonneen tai katoavaisen kansan tai heimon edustajan, sotavarustuksissa tai muussa traditionaalisessa asussa ja toteuttivat perinteisen muotokuvan lyijykynäpiirroksena. Oppilaat tutustuivat myös näiden kansojen esineistöön ja kaiversivat ja vedostivat aiheesta pienen grafiikansarjan.
(ohjaajana Katariina Mannio)

Maalaus- ja piirustuspajalaiset perehtyivät kadonneisiin kulttuureihin laaja-alaisesti. Maalausten aiheiden kirjoista löytyy eri kulttuurien pyhiä paikkoja, taideaarteita ja arkisempiakin esineitä. Oman kokonaisuutensa muodostavat ornamenttimaalaukset, joihin yhdisteltiin omaa luovuutta sekä muinaisen Välimeren alueen koristeellista kuvaperintöä. Menneen maailman synkempiä sävyjä kuvattiin katakombiaiheisissa hiili- ja lyijykynäpiirroksissa.
(ohjaajana Tommi-Wihtori Roström)

Kuvanveistopajalaiset harjoittelivat monia eri tekniikoita rautalanka- ja kipsiveistosten tekemisestä korkeapolttoiseen keramiikkaan ja löysivät aiheita muinaisegyptiläisistä korkokuvista ja ihmisfiguureista, antiikin Kreikan ruukuista ja eläinveistoksista sekä eri kulttuurien naamioista ja eri aika- ja tyylikausien pukeutumisesta.
(ohjaajana Eija Hietanen)

Arkkitehtuuripajalaiset tutustuivat sekä menneisyyden arkipäivän asumiseen että taidokkaisiin ja yhä säilyneisiin eri kulttuurien arkkitehtuurin merkittäviin rakennuksiin ja muovasivat mielikuvien pohjalta omat versionsa sekä vaaleasta että mustasta korkeapolttoisesta savesta.
(ohjaajana Kirsi Kuusisto)

Valokuvaus- ja animaatiopajalaiset kuvasivat lähiympäristöstä löytyviä menneisyydestä kertovia yksityiskohtia ja tekivät käsikirjoituksen yllätykselliseen tai opettavaiseen tarinaan, jossa nykyaika ja menneisyyden myytit yhdistyvät. Muovailuvaha- ja piirroshahmojen liikkeet valokuvattiin ja editoitiin tietokoneilla lyhyitä animaatioita.
(ohjaajana Kirsi Kuusisto)

Kuva 3: Keramiikkateoksia kuivumassa.

Keramiikkateoksia kuivumassa

NÄYTTELYYN LIITTYVÄT TYÖPAJAT VARATTAVISSA KAIKILLE!

Näyttelyn yhteydessä järjestetään maksuttomia työpajoja päiväkotiryhmille, koululuokille ja yksityisille (lapset yhdessä aikuisen kanssa). Työpajoihin toivotaan ilmoittautumiset viimeistään viikkoa ennen työpajan ajankohtaa. Ilmoittautumisia otetaan vastaan museon aukioloaikoina Rauman taidemuseossa puh. 02 822 4346.

Unisieppareita pajuista

28.04. ti klo 10.00 - 11.00
05.05. ti klo 10.00 - 11.00
12.05. ti klo 10.00 - 11.00

Meksikonristejä

06.05. ke klo 12.30 - 13.30
07.05. to klo 12.30 - 13.30
19.05. ti klo 10.00 - 11.00

Nikkarointia

Työpajalla koostetaan eläinaiheisia pikkukollaaseja puusta ja luonnonmateriaaleista
21.05. to klo 13.00 - 14.30


© Rauman taidemuseo 2011 
Tekijänoikeudet | Yhteystiedot