Mikko Kallio, Leena Turvanen ja Katja Öhrnberg

Rauman taidemuseo, Alakerta
20.10. - 18.11.

Mikko Kallio, Leena Turvanen ja Katja Öhrnberg ovat pitäneet aikaisemmin ryhmänäyttelyn Porvoossa ja tehneet yli kymmenen vuotta yhteistyötä eri näyttelyissä.

Mikko Kallion teoskokonaisuus muodostuu monikerroksisista, rytmikkäistä ja ilmeikkäistä maalaus- ja piirroskollaaseista. Työprosessi on usein ajallisesti pitkä. Jäänyt "jälki", kuten irrotetun puunpalan lastu, saattaa jäädä osaksi kuvaa tai sen työstäminen jatkuu piirtämällä.

Leena Turvasen muistikuva kouluajoilta on ollut hänen lähtökohtansa oivaltavien ja puhuttelevien esinekoosteiden rakentamisessa. "Vuonna 1965 kansakoulun ensimmäisellä luokalla opettaja pyysi meitä jokaista kertomaan, minkä värisessä talossa asuu. Nousin vuorollani ylös pulpetista ja sanoin: "Se on vihreä". Opettaja sanoi: "Ei talo voi olla vihreä". Istuin alas pulpettiin. Opettaja ei ollut koskaan nähnyt kotitaloani. Myöhemmin minulle selvisi, että se talo oli petsattu vihreäksi, (myrkyn vihreä, äiti sanoi ), mutta se oli vuosien kuluessa haalistunut ruskeaksi tai vihertävän ruskeaksi. Sitä sanottiin vihreäksi. 70-luvulla se talo maalattiin vihreällä maalilla ja 80-luvulla punaisella maalilla. Olen edelleen sitä mieltä, että se on vihreä."

Katja Öhrnbergin kolmiulotteisten teosten jännite syntyy tiukan konstruktivistisen muotokielen ja räiskyvien värien välille. Ihmismielen metaforana Katja Öhrnberg käyttää usein taloa tai ympyrää. Teoksissa on käytetty useita eri materiaaleja kuten puuta, kipsiä, lautasia ja puutarhaletkua. Erilliset teokset toimivat myös osana koko tilan käsittävää sykkivää kokonaisuutta.

Lisätietoja: Janne Koski, 02 8224346, janne.koski@raumantaidemuseo.fi

Mikko Kallio:
Vuoren Siirtäjät, 2006, sekatekniikka

Mikko Kallio:
Juhla, 2006, sekatekniikka

Mikko Kallio:
Syntymäpäivä, 2006, sekatekniikka


Leena Turvanen

Leena Turvanen

Leena Turvanen


Katja Öhrnberg

Katja Öhrnberg

Katja Öhrnberg


© Rauman taidemuseo 2011 
Tekijänoikeudet | Yhteystiedot