LUONTOJA - Piia Hautamäki, Heli Heikkinen, Anne Hirvonen, Liisa Louhio ja Vaula Valpola Rauman taidemuseo, alakerta 7.11.-5.12.2004

Lehdistötilaisuus 5.11.2004 klo 11, avajaiset klo 19 alkaen. Tervetuloa!

Luontoja -näyttely kokoaa yhteen viisi erilaista tapaa käyttää luontoa taiteellisen työskentelyn lähtökohtana. Esillä on maalauksia, grafiikkaa ja suoraan seinään toteutettu tilateos. Kokonaisuus nostaa esiin luontokuvamme historiallisia ja käsitteellisiä ulottuvuuksia sekä penkoo maisema-aiheen juuria. Edustettuina ovat kasvikunta, eläinkunta, kivikunta sekä ilmakehä, joka myös sateena ja vetenä esiintyy.

Näyttelykokonaisuudesta muodostuu mielenkiintoinen kudelma ihmisen mahdollisuuksista paikantaa itseään maailmankaikkeuden osana, aistia ja tehdä havaintoja toisaalta itsestään ja toisaalta ulkopuolisesta maailmasta. Yhteisenä tekijänä on elämän kunnioittaminen ja pyrkimys ymmärtää ihmisen mittakaavaa luonnon kokonaisuudessa.
Piia Hautamäki:

Maalausteni lähtökohtana on jokin konkreettinen paikka.

Maisema on taulussa maalia ja väriä.

Päätin maalata nämä työt harmaan eri sävyillä koska aiemmin olen käyttänyt enemmän voimakkaita värejä. Grafiittipigmentti maalausnesteen kanssa muodostaa mielenkiintoisia pintoja. Pidän sen himmeästä hohtavasta pinnasta mikä näyttää hiekalta ja kiveltä.

Maalauksen kiinnostavuus on sen materiaaleissa; maalissa ja väreissä, ei kuvassa.

Näyttelyn töistä olen yrittänyt poistaa turhat elementit. Tavoitteenani on tyhjä maisema


Pia Hautamäki
Maisema, 2004
Heli Heikkinen:

Käsittelen maisema-aihetta, viime aikoina katseeni on kohdistunut ylös.

Taivaanrantojen, pilvien ja jopa auringonlaskujen käsin maalaaminen ei ole kovin ennennäkemätön tapa lähestyä kosmisia aiheita, mutta tunsin siihen suurta vetoa. Ja kun oikeastaan koen sen koko ilmaisuni perusliikuttajana, enpä voinut muuhunkaan päätyä.

Yritän siis siveltimen avulla käsittää taivasta ja koskettaa pilven reunaa, enkä edes ironian valossa.

Maalaamisessa minua kiinnostaa paitsi henkilökohtaisen havainnon ja kokemuksen prosessointi käsin tehdyksi kuvaksi, myös tilaisuus katselemalla päästä itseni ulkopuolelle tulkitsemaan yhteistä näkyvää, ja sen avulla myös näkymätöntä maailmaa. Tämä taitaa olla kuvantekijän ikuinen perustehtävä.

Pelkkä vilkaisu ylöspäin tuo väistämättä pienen kokemuksen äärettömyydestä. Tieto avaruuden rakenteesta on varmasti muuttanut kokemustamme sitten vaikkapa keskiajan. Kartalta on poistunut valkoisia, mielikuvituksen käytössä olleita alueita ja äärettömyyden käsite tullut arkipäiväämme, vaikkei välttämättä paljon käsitettävämmäksi.

Keinovalot ovat muuttaneet ainakin kaupungissa asuvien taivasnäkymiä. Silti uskon, että peruskokemus ohikiitävästä pilvestä on aika ajaton.

Taivaalta on vaikea kokonaan riisua valon pyhyyttä ja uskonnollisia merkityksiä. En ole toki sellaista yrittänytkään. Taivasnäkymät voivat toimia tilallisten ja värillisten unelmien tyyssijoina ja säätila ihmistunteiden ilmapuntarina, mutta ajattelen myös kaasukehää, jonka lävitse tähyämme tähtiä ja tulkitsemme valoilmiöitä. Se mahdollistaa kaiken elämän ja siten vielä tuon kulttuuriksi kutsutun.


Heli Heikkinen
Ukkosen lapset, 2004
öljy kankaalle
Anne Hirvonen:

Ryhmän käsittelemään luonto-teemaan olen ottanut omaksi lähtökohdakseni autojen jättämät jäljet, niiden merkitsemät maisemat sekä parkkipaikat.

Autojen rengasjälkien kaaret, reitit ja painaumat luovat kerroksellista aikamaisemaa. Niistä on luettavissa ihmisen käynti ja liike maisemassa. Hetkelliset ympäristöön jätetyt jäljet kertovat myös laajemmin, miten ihminen käsittää ja käsittelee elinympäristöään.

Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana ihmisen tarvitsema tila on kasvanut auton mittakaavan mukaiseksi. Nykymetsästä ei saa olla yli sata metriä lähimmälle metsäautotielle. Ja korkeintaan saman matkan suostumme kulkemaan parkkipaikalta kohteeseemme.

Kolmen näyttelyn sarja antaa tilaisuuden käsitellä teemaa ja syventyä siihen vaiheittain, ajallisesti, eri paikoissa ja eri vuodenaikoina. Prosessi tuottaa aiheeseen uusia näkökulmia ja kerroksia. Toteutan kuhunkin näyttelypaikkaan uuden teoskokonaisuuden.

Ensimmäisessä vaiheessa (Rauman taidemuseo) tutkin erityisesti traktorien jättämiä jälkiä, niiden reittejä ja risteymiä maisemassa. Käytän teoksissani traktorin rengaskuvion painaumajäljen muotoa koossa 1:1. Ulkotilan mittakaavan tuominen sisätilaan, ihmisen mittakaavaan - abstrahoi muodon ja synnyttää käsitteellisellä tasolla uusia näkymiä: rengaskuviot näyttävät yhtäkkiä kuusimetsältä. Toteutan teokset maalaten ne suoraan seinään.


Anne Hirvonen
Kauppalankadun ja Urheilukadun risteys, 2004
seinämaalaus
Liisa Louhio:

Työskentelyni perustuu havaintoon. On tietty hetki ja havaittava kohde. Kasviaiheisissa töissäni pyrin pikemminkin kuvaamaan elämän ilmentymistä kasvissa, kuin tarkastelemaan kasvitieteellisillä silmälaseilla. En käytä kameraa. Läsnäolo ja juuri sen hetken havainto kuvaa tehdessä on oleellista.

Saatan jatkaa samaa kuvaa useampana päivänä, jos olosuhteet eivät muutu. Yleensä ne muuttuvat: lumi sulaa ja samalla hiiren jalanjäljet katoavat. Siten olosuhteiden muutoskin on tärkeää, tehty työ kuvaa hetkeä jota ei enää ole. Asennoitumiseni ei ole menneen hetken taltioiminen vaan käsillä olevan hetken eläminen.


Liisa Louhio
Kanerva, 2001-2003
akvarelli
Vaula Valpola:

Ajattelen maalatessani luontoa maalaavani myös käsitteellisiä asioita. Kun maalaan sadetta, koen maalaavani yhtäaikaa kuvaa luonnon kiertokulusta ja jatkuvuudesta. Minulle sade tuo mieleen ajan ulottuvuuden: vesi sataa, vesi haihtuu, meissäkin vesi kiertää... Kun maalaan vuoria, ajattelen ihmisten kautta aikojen kokeneen ne kaipuun kohteina ja myös turvana. Mietin hidasta liikettä, muutosta mikä vuorissa tapahtuu: sekä kulumista että mannerlaattojen liikkeen aikaansaamaa kasvamista. Vuori muistuttaa minulle, joka vietän päiväni lähinnä sisätiloissa, että on olemassa suuria tiloja, joissa on mahdollista nähdä maisema joka avautuu satojen kilometrien säteelle.

Haluan rinnastaa puun kasvun vuoren liikkeeseen. Autiomaa tuo mieleeni kuvia yksinäisyydestä, toiseen tilaan joutumisesta jossa kasvit elävät omaa elämäänsä, mutta ihmisen elämisen ehdot ovat muuttuneet. Tikut, lehdet ja roskat jotka ovat osia kasveista maatuvat ja taas kasvavat. En edes yritä saada realistista maisemaa kuviini. Luonto jatkaa omaa elämäänsä ja minä kuvitelmiani ja maalaukseni tuntuvat etenevän enemmän omilla, maalaamisen ehdoilla.


Vaula Valpola
Pieni vuoristomaisema, 2004
öljy kankaalle


© Rauman taidemuseo 2011 
Tekijänoikeudet | Yhteystiedot