Osaatteko valssata neiti Minkkinen? banner

ARS RAUMA 2015
Osaatteko valssata neiti Minkkinen?
Eila Minkkisen retrospektiivinen näyttely Rauman taidemuseossa 13.6. - 13.9.2015

Näyttelyn tiedotustilaisuus järjestetään Rauman taidemuseossa perjantaina 12.6. klo 13 ja avajaiset klo 18. Tervetuloa!

Ars Rauma -näyttelysarjassa esitellään tänä vuonna Raumalla asuvan taiteilijan Eila Minkkisen laaja retrospektiivinen näyttely Osaatteko valssata neiti Minkkinen? Näyttelyn nimessä viitataan valssaamiseen, joka on yksi metallin työstämisen tekniikka. Näyttelyssä on esillä teoksia taiteilijan uran varhaisista vaiheista alkaen aivan uusimpiin teoksiin asti. Näyttelyä varten on lainattu teoksia sekä yksityisistä että museoiden kokoelmista.

Eila Minkkisen (s. 1945) tuotanto käsittää lähinnä hopeasta ja pronssista valmistettuja koruja, kupariveistoksia ja reliefejä. Erityisesti hänen eläinaiheiset korunsa ovat suosittuja edelleen. Kansainvälisestä arvostuksesta korutaiteen alueella kertoo se, että Eila Minkkisen suunnittelema ja valmistama rintakoru hankittiin Pariisissa sijaitsevan Musée des Arts Décoratifs’n (Louvre) kokoelmiin vuonna 1992.

Minkkinen on myös tutkinut erilaisten metallien värjäysmenetelmiä ja käyttänyt niitä taidokkaasti teoksissaan. Paperia työskentelymateriaalina hän kokeili ensin korutaiteessaan vuonna 1985, ja myöhemmin hän on tehnyt paperista myös suurikokoisia veistoksia. Minkkisen luomistyö on jatkuvaa. Raumalla esiteltävään retrospektiiviseen näyttelyynsä Minkkinen tuo uutuutena lasiveistoksia, joita hän on työstänyt viime vuosien aikana Nuutajärvellä. Yksi näistä lasiveistoksista nähtiin jo alkuvuonna Riihimäen lasimuseossa järjestetyssä näyttelyssä Suomen lasi elää 7 – Finnish glass lives 7.

Eila Minkkinen hallitsee perinteiset metallikäsityön taidot. Vankan ammattitaidon hän on saanut koulutuksen ja vaativien työtehtävien kautta. Minkkinen opiskeli Taideteollisessa ammattikoulussa vuosina 1961-1965 ja toimi samanaikaisesti oppilaana K. Kallion kultasepänverstaassa. Tähän ajanjaksoon juontaa juurensa näyttelyn nimi Osaatteko valssata neiti Minkkinen? Kultasepänverstaan omistaja Lauri Viljanen tuli käymään verstaassa ja esitti tämän kysymyksen uudelle oppilaalle, Eila Minkkiselle. Eila syötti metallipalan käsin pyöritettävän valssin läpi ja osoitti näin valssaamisen taitonsa. Kultasepänverstaassa hän oppi myös repoussé- eli punsselipakotustekniikan, jota hän on myöhemmin soveltanut myös veistoksissaan. Eila Minkkinen jatkoi opintojaan vielä Taideteollisuusopiston teollisen muotoilun osastolla vuosina 1965–1969. Jalometallien leimausoikeudet hän sai vuonna 1969. Eila Minkkinen on Suomen Kuvanveistäjäliiton ja Teollisuustaiteen Liitto Ornamon jäsen sekä Helsingin ja Rauman Taiteilijaseurojen ja Arte ry:n jäsen. Eila Minkkinen on toiminut vapaana taiteilijana vuodesta 1969 lähtien, ja valtion taiteilijaeläke hänelle myönnettiin vuonna 2006.

EILA MINKKINEN, Karhu, rannerengas (1975)

Osaatteko valssata neiti Minkkinen? Karhu

Kuva: Veikko Niinimäki

EILA MINKKINEN, Nimetön (1980-luku)

Osaatteko valssata neiti Minkkinen? Nimetön

Kuva: Titus Verhe

EILA MINKKINEN, Karpalo (2005)

Osaatteko valssata neiti Minkkinen? Karpalo

Kuva: Veikko Niinimäki

EILA MINKKINEN, Kuu-ukot (2014)

Osaatteko valssata neiti Minkkinen? Kuu-ukot

Kuva: Veikko Niinimäki

Näyttelyä ovat tukeneet:

Erkki Paasikiven säätiö, Forchem, Posiva, Foreship, LPJ Rakennus Oy, Suomen kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Rauman kaupunki, Rauman Taideyhdistys, Rauman taidemuseo.

Osaatteko valssata neiti Minkkinen? sponsorit

Lisätietoja:

Eila Minkkinen, eilamink@dlc.fi, puh. 050 572 0916, www.dlc.fi/~eilamink
Hanna Kaski, hanna.kaski@raumantaidemuseo.fi, puh. 044 022 4155

Yleisöopastukset / Guided tours:

Yleisöopastukset heinäkuussa tiistaisin klo 15 / Guided tours in English every Tuesday at 2 pm in July.

Taiteilija Eila Minkkinen kertoo yleisölle näyttelyn teoksista ja työskentelystään neljänä sunnuntaina, 9.8., 23.8., 6.9. ja 13.9. klo 13. Näyttelyesittely sisältyy pääsylipun hintaan.

Eila Minkkisen tuotantoa esittelevä kuvateos ja elämäkerta Osaatteko valssata, neiti Minkkinen? on myynnissä taidemuseossa.


© Rauman taidemuseo 2011 
Tekijänoikeudet | Yhteystiedot