|
|
HOME VIDEO FESTIVAL Vuoden 2005 valtakunnallisen museoviikon teemana on kulttuurien kohtaaminen. Rauman Taidemuseossa rakennetaan siltaa nuorten omaehtoiseen ja itsenäiseen toimintaan visuaalisen kulttuurin parissa. Museoviikolla esitetään taidemuseon verstaassa Moottoripyöräelokuva Luannikast reissu ja kahdeksan muuta satakuntalaisten nuorten tekemää independent-elokuvaa. Ma 16.5. klo 11 Tiedotustilaisuus. Paikalla Kudos pictures –työryhmästä Mikko Lehtonen ja Tottenkopf pääkallo –median Erno Fischer Ti 17.5. klo 18. Tekijät esittäytyvät ja kertovat elokuvan teosta.
Näytökset alkavat tasatunnein kahden tunnin välein –
1. LUONIKAST REISSU!
"Luanikast reissu!" on komedia joka kertoo kolmen miehen yhteenlyöttäytymisestä moottoripyöräilyn merkeissä.
Jorma on kolmenkympin kriisissä värjöttelevä toimistotöihin lopeensa kyllästynyt mies, jolle riittää. Työmatkallaan Jorma kokee valaistuksen, jonka johdosta hän päättää hakea uutta suuntaa elämälleen moottoripyörien parista. Raipe on kaiken kokenut motoristipatu, jolla on jo vaikeuksia nähdä moottoripyörän pleksin läpi kaikenlaisten kokoontumisajotarrojen takia. Abdullah(?) taas on pitkäkyntinen varas, joka lyöttäytyy mukaan tavoitellakseen vain hänelle kaikkein arvokkainta...
Elokuva kertoo yhden päivän kirjavista tapahtumista, ja seuraavan päivän tapahtumattomista tapahtumista, joita olisi voinut tapahtua. Mutta ei tässä elokuvassa. Mitä tulee maskeeraukseen, lavasteisiin ja itse elokuvan henkilöhahmoihin, tosikoille tätä elokuvaa ei voine suositella.
2. APINAMIES Apinamies on 11-12 v. tyttöjen tekemä oivaltava ihmisuhdekomedia parisuhteen kiemuroista. Elokuva on omistettu” pöllöille pareille”.
3. PERKELE!! ”VIE SIELUNI, MUTTA JÄTÄ SE PULLO RAUHAAN”
4 LOUKKO
5. MIEHEN PAHIN PAINAJAINEN
6.)-(+^WW "Esa on syrjäänvetäytynyt nuorukainen, joka etsii suuntaa elämälleen. B-luokan toimintaelokuvasta innoituksen saaneena hän ryhtyy toteuttamaan itseään. Kivusta tulee hänen paras ystävänsä ja innoituksen lähde. Kaunistelematon todellisuus, särkyneet haaveet ja elämän synkkyys näyttelevät pääosia tässä elokuvassa, jossa (anti-)sankarimme Esa etsii paikkaansa maailmassa tavoitellen onnea ja tärkeintä kaikista - rakkautta. Kun Esan elämään lisätään vielä muutama sivuhenkilö, saadaan aikaan kakku, joka ei ole hellyydellä tehty." Elokuva kuvattiin tarkoituksenmukaisesti hieman normaalista poikkeavaksi. + Elokuva esitettiin Tampereen filmifestivaaleilla 9.3.2002 ja Moon-tv:lla
7. KUKKALÄHETYS (THE RUN II) The run II: Kukkalähetys" kertoo kerrostalossa asuvan tahvon, Tahvon, koettelevasta elämäntilanteesta, joka lopulta kulminoituu traagisena kahvivierailuna... Tahvo on juuri saamassa otetta yhteiskunnasta - heikosti, mutta kuitenkin, kun koittaa päivä joilloin kaikki napsahtaa entiseen tapaan. Elokuvan aikana Tahvon tabletit löytävät tiensä viemäriin, Tahvo löytää tiensä alakertaan, kahvia keitetään mutta ei juoda, puhelin ei soi kertaakaan, ovikello kylläkin. Kahdesti. Veimme myös henkilökehitystä aimo harppauksen eteenpäin - Tahvo on jatko-osassa: a) entistä tyylikkäämpi (huomaa kauluspaita), b) entistä puheliaampi, c) entistä ystävällisempi (ts. ei aiheuta kuolemia), d) entistäkin hikeä pyyhkivämpi... (lista on loputon) Luvassa on kerrostalodraamaa, odottamattomia käänteitä sekä fyysistä kamppailua. Tarkat katsojat voivatkin todeta elokuvassa yhdistyvän aikaisempien )-(+^ww, Hyvin menee, The run: sopimaton palikka ja Bonebraker-elokuvien keskeiset elementit. Näinhän se on. Ensimmäisessä osassa Tahvoa ei saatu kiinni...
8. THE KEITTÄJÄT Elokuva valmistui vuonna 2002. Se oli osa ABI -videota, joka esitettiin Rauman Yhteislyseon lukion penkinpainajaisissa. Elokuvan musiikki on internetin satoa. Musiikki on saatu sivuilta jotka lupaavat levittää ainoastaan vapaaseen levitykseen/käyttöön tarkoitettuja kappaleita, sekä äänitehosteita. Kiitos kaikille niille nimettömille säveltäjille ja miksaajille, jotka jaksavat vääntää ilmaista musiikkia kaikkien kuultavaksi. Toivottavasti emme loukanneet kenenkään tekijänoikeuksia käyttäessämme näitä äänitteitä elokuvaa tehdessämme. Emme voineet mitenkään tietää !
9. MUKAMAS TURISTIT EXTEMPORE Mukamas turistit Extempore:n idea on yksinkertaisuudessaan seuraava: esittäydyimme Raumalla turisteina ja yritimme onkia jonkun paikallisen esittelemään omaa kotikaupunkiamme josta muka emme tienneet mitään. Lopputuotteena on hupaisa dokumenttipohjainen matkaohjelma/roadmovie. Runsaan 20 minuutin aikana käymme läpi kourallisen oleellisia paikkoja niin Vanhasta kuin uudemmastakin Raumasta. Kuten tasokkaissa matkaohjelmissa on tapana, tarvitsimme jonkun pätevän paikallisen mukaan matkalle. Oppaamme löysimmekin kätevästi torin varrella olevan ravintolabaarin La Bamban välittömästä läheisyydestä... Auringon laskettua matka jatkui tuikkivaan ABC-Kortelan huoltoasemalle.. Idea projektin konseptista ja teemasta keksittiin todellakin tien päällä (siitä sana extempore). Toivotamme viihtyisän antoisaa matkaa sinnekin puolelle ruutua! :) Etusivu | Museo | Näyttelyt | Kokoelmat | Palvelut | Kauppa | Yhteystiedot © Rauman Taidemuseo |