Lapsille ja nuorille suunnatut näyttely

Lastennäyttelyiden historiaa
Rauman taidemuseolla on pitkä historia lapsille suunnattujen näyttelyiden toteuttamisessa. 1970- ja -80-luvuilla esillä oli monien lapsille suunnattujen piirustuskilpailujen tuotantoa. Vuonna 1992 toteutettiin Eija Tähkäpään Tunnustelutunneli, jonka toteuttamiseen myös lapset osallistuivat. Nallet matkalla -näyttelyyn saivat halukkaat tuoda esille oman nallensa. Seuraavana vuonna aiheena oli Lumiukko. Vuonna 1994 oli vuorossa Blue Lotus Teamin toteuttama näyttely Tosi-väri-leikki. Pikku Kakkosen näyttelyssä vuonna 1995 olivat esillä mm. Karvakuonot, Pelle Hermanni ja Rölli. Vuonna 1996 esiteltiin teatterinukkeja Kaisa Saaren ja Eila Puumalaisen kokoelmista. Kitta Sara rakensi taidemuseon yläkertaan Lumotun vintin ja vuonna 1998 näyttelyn toteutti LIITE-ryhmä. Unen maailmoja tutkivaa Tosi uni -näyttelyä seurasi Eija Sunelin suunnittelema Salainen puutarha, johon liittyi myös piirustuskilpailu.

Elämyksellisiä nykytaidenäyttelyitä
Vuodesta 2002 alkaen lastennäyttelyt on toteutettu nykytaidenäyttelyinä. Konseptin ideana on ollut kokonaisvaltaisten, elämyksellisten ja usein myös vuorovaikutteisten ja tarinallisten eri teemoja käsittelevien näyttelykokonaisuuksien tuottaminen ja rakentaminen. Ensimmäinen näyttely Voihan nenä toteutettiin yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa, mutta sen jälkeen näyttelyissä on nähty suuri joukko ajankohtaisia ja kiinnostavia Suomessa toimivia nykytaiteilijoita. Näyttelyt ovat olleet hyvin suosittuja, niissä vierailee koululais- ja päiväkotiryhmiä sekä perheitä. Konseptista ja kuratoinnista on vastannut amanuenssi Henna Paunu. Konseptin ensimmäiset näyttelyt käsittelivät aisteja. Myöhemmin aiheina on ollut mm. erilaisia arkeen, eläimiin, tunteisiin ja kotiin liittyviä teoskokonaisuuksia. Näyttelyissä on aina myös runsaasti oheisohjelmaa ja työpajoja.

Lue tästä tai lataa pdf-muotoisena Hannah Jicklingin tekemä englanninkielinen haastattelu taidemuseon lastennäyttelyjen sarjasta. Haastateltavana on amanuenssi Henna Paunu.

Voihan nenä (2002)
Mitä kuuluu? (2003)
Musta tuntuu (2004)
Silmän kääntäjät (2005)
Sokerina pohjalla (2006)
Minä tahtoisin olla koira (2007)
Todella siistiä (2008)
Harharetki (2009)
Kotini on linnani (2010)
Keskellä ei mitään (2011)
Lohikäärmeen aika (2012)
Sirkus Pinnala (2014)


© Rauman taidemuseo 2011 
Tekijänoikeudet | Yhteystiedot