Rauma Biennale Balticum

Rauma Biennale Balticum esittelee joka toinen vuosi katsauksen Itämeren alueen ajankohtaista nykytaidetta. Rauman taidemuseo aloitti biennale-näyttelyiden sarjan vuonna 1977, jolloin Pohjanlahden Biennaleen osallistui taiteilijoita Suomen ja Ruotsin rannikkokaupungeista.

Vuonna 1985 näyttely laajennettiin kattamaan kaikki Itämeren alueen valtiot ja nimeksi muutettiin Rauma Biennale Balticum, joka aluksi esitteli Itämeren rannikkokaupunkien taidetta. Näyttely koottiin kutsunäyttelynä ottamalla yhteyttä taiteilijajärjestöihin Neuvostoliitossa, Puolassa, Länsi- ja Itä-Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa. Rauma Biennale Balticumin merihevosaiheisen tunnuksen suunnitteli Raimo Aarras.

1990-luvun alussa kullekin näyttelylle valittiin taiteellinen kuraattori, joka ideoi näyttelyn teeman ja valitsi taiteilijat. Biennaalin asema Itämeren alueen nykytaiteen näyttelynä vakiintui. Vuonna 1992 ICOM – Suomen komitea ry myönsi Rauma Biennale Balticumille vuoden museoteko -kunniakirjan.

Vuodesta 2000 alkaen biennalet on kuratoitu Rauman taidemuseossa yhteistyössä Itämeren alueen nykytaiteen edistämiskeskusten kanssa ja näyttelyt ovat olleet mukana Ars Baltica -yhteistyöverkostossa.

Rauma Biennale Balticum 1990-2000
Rauma Biennale Balticum 2002 Basic Elements
Rauma Biennale Balticum 2004 Talking to me?
Rauma Biennale Balticum 2006 Wake up!
Rauma Biennale Balticum 2008 Flower Power
Rauma Biennale Balticum 2010 Mitämeri – What´s up Sea
Rauma Biennale Balticum 2012 Human Nature - Ihmisluonto
Rauma Biennale Balticum 2014 Rikospaikka - Crime Scene
Rauma Biennale Balticum 2016 Vulnerability - Haavoittuvuus


© Rauman taidemuseo 2011 
Tekijänoikeudet | Yhteystiedot