Erkki Paasikivi, Halkaistu

Erkki Paasikivi, Halkaistu. Kuva: Pentti M. Valmunen.

Erkki Paasikiven veistoksia Rauman taidemuseon piha-alueella 20.6. - 9.9.2018

Rauman taidemuseon piha-alueella on kesän ajan esillä Erkki Paasikiven veistoksia. Veistokset on sijoitettu taidemuseon piha-alueelle, nurmikolle ja puitten katveeseen, pienempikokoisia piharakennuksen makasiinitilaan. Näyttely on Rauman Taideyhdistyksen nimikkonäyttely.

Erkki Paasikivi (1917-2003) perusti vaimonsa Irjan ja Irjan isän Kosti Oraksen kanssa pienen metalliverstaan Raumalle vuonna 1945. Tästä verstaasta kasvoi vuosien mittaan Oraksen hanatehdas. Seuraavan sukupolven johdolla yritys laajensi toimintaansa useaan Euroopan maahan.

Oraksen liiketoiminnan kasvu on perustunut ennakkoluulottomaan uuden teknologian omaksumiseen ja tuotantoon soveltamiseen. 1950-luvulla Saksasta haettiin uusi valutekniikka, 1960-luvulla messingin pinnoitustekniikka ja 1970-luvulla muoviosien valmistus ja kromaus.

Paasikiven perheyrityksen ensimmäinen sukupolvenvaihdos alkoi 1970-luvun lopulla. Erkki Paasikivi luopui Oraksen toimitusjohtajan tehtävästä vuonna 1979. Oman aktiivisuutensa hän kohdisti siitä lähtien taiteelliseen luomistyöhön.

Erkki Paasikivi oli metallinkäsittelyssä ammattilainen. Hän tunsi eri metallien ominaisuudet ja sen, kuinka eri metallit käyttäytyvät niitä työstettäessä. Vaikka luovuus ja tuotekehittely oli ollut Erkki Paasikiven yritystoiminnassa olennainen osa, hän saattoi työelämästä vetäydyttyään unohtaa hyötynäkökulman ja tuotannollisuuteen tähtäävät innovaatiot. Vuodesta 1975 lähtien Erkki Paasikivi suunnitteli abstrakteja veistoksia, joiden materiaalina hän käytti kuparia ja terästä. Teokset työstettiin Oraksella. Osa veistoksista sijoitettiin tehtaan aulatiloihin ja osa edustushuvilan puistomaiselle piha-alueelle. Vuonna 1980 Erkki Paasikivi perusti Nor-Koru Oy:n, joka valmisti kulta- ja hopeakoruja.

Erkki Paasikiven muistoa ylläpitää hänen mukaansa nimetty säätiö, joka perustettiin vuonna 1986. Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea talotekniikka-alaan sekä puhtaan veden teknologiaan liittyvää tutkimusta ja koulutusta, suomalaista liiketaloustieteellistä tutkimustyötä sekä raumalaista kulttuuria.


© Rauman taidemuseo 2011 
Tekijänoikeudet | Yhteystiedot