Sinikka Palonen

Matkalla
Sinikka Palosen retrospektiivinen näyttely
Rauman taidemuseo 5.10.2013 - 12.1.2014

Tiedotustilaisuus perjantaina 4.10. klo 13 ja avajaiset perjantaina 4.10. klo 18. Tervetuloa!

Sinikka Palonen (s. 1948) on raumalaissyntyinen ja Raumalla asuva taidemaalari. Hän on valmistunut Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1975 ja työskennellyt aktiivisesti taiteilijana siitä alkaen. Palosen teoksia on ollut useissa näyttelyissä 70-luvun puolestavälistä alkaen, mutta nyt nähtävä kokonaisuus on ensimmäinen laajempi katsaus taiteilijan tuotantoon vanhemmista vähemmän nähdyistä tämän päivän uusiin teoksiin asti. Näyttelyssä on teoksia sekä julkisista että yksityisistä kokoelmista. Maalausten teemat ovat pitkän uran aikana muuttuneet, mutta keskeisenä on aina ollut ihminen ja hänen suhteensa toisiin ihmisiin ja olemassa-olon arvoituksiin. Näyttelyssä katsoja pääsee seuraamaan taiteilijan pitkän ajan kehityskulkua, joka näyttäytyy monipolvisena matkana. Palosen varhaisissa, onnellisen ja kaihoisissa teoksissa Vanhan Rauman puutalomiljöön innoittama idyllisyys yhdistyi 1970-luvun optimistiseen modernismiin. Vähitellen satumaisuus syveni mysteeriksi ja teoksissa alkoi avautua näkymiä elämän varjoisampiin ulottuvuuksiin. Myöhemmin aiheet muuttuivat jylhemmän myyttisiksi. Viime vuosien teokset sisältävät viittauksia eri uskontojen visuaalisiin perinteisiin. Palonen korostaa maalauksissaan materiaalin tuntua. Teosten väritys on usein intensiivinen: värit ovat voimakkaita ja valoisat valkoiset häikäiseviä. Etsijänä ja taiteilijana Palonen on ollut aina tinkimätön. Julkisuus ei ole houkuttanut häntä, vaan hän on vaeltanut päinvastaiseen suuntaan, lähemmäs itsen arvoitusta. Piirtäminen ja maalaaminen ovat Paloselle meditaation verrattavia hiljentymisen harjoituksia. Palosen vanhemmat teokset vertautuvat hänen uusimpiin, ikoniperinteestä muotonsa ja aiheensa saaviin teoksiin - myös ne voidaan nähdä henkilökohtaisina ikoneina, ikkunoina kollektiiviseen tajuntaan.

Palonen on työssään myös toteuttanut laajempaa taidekäsitystä ja kuvat ovat saaneet rinnalleen tilallisuutta. Kiinnostava kokonaistaideteos oli Palosen Vanhan Rauman kotitaloonsa toteuttama näyttelytila Matin Sininen kamari, jonka tunnelmaa voi kokea myös nyt avautuvassa näyttelyssä, nojatuolissa istuen kiireettömästi teoksista nauttien. Varsinaisten maalausten ohella kiinnostavaa Palosen tuotannossa on ollut yhteistyö nuorten ääni- ja liikkuvan kuvan taiteilijoiden kanssa. Näyttelyssä nähdään elokuvataiteilija Janne Rehmosen videoteos "Tunnelmia", joka rakentuu väreistä, hetkistä, tunnelmista ja tunteista Sinikka Palosen maalausten, piirustusten ja valokuvien pohjalta.

Näyttelyn yhteydessä ilmestyy kirja Sinikka Palosen tuotannosta.

Oheisohjelma
- Senioreiden kulttuuriviikon opastukset keskiviikkona 9.10. ja keskiviikkona 16.10. klo 14.
- Yleisöopastukset sunnuntaina 3.11. ja 24.11. klo 13.
- Vauvojen värikylpylauantait Rauman taidemuseolla:
9.11 klo 11.30-12.30 vauvat 5-12 kk, klo 13.00-14.00 vauvat 13-23 kk
16.11 klo 11.30-12.30 vauvat 5-12 kk, klo 13.00-14.00 vauvat 13-23 kk
Ennakkoilmoittautuminen 02 8224346. Osallistumismaksu 5 €.
Yleisöopastukset ja senioriopastukset sisältyvät pääsylipun hintaan.

Lisätietoja: Janne Koski, 0440 224 154, janne.koski@raumantaidemuseo.fi
Lehdistökuvat: Pauliina Monto-Kokkonen, 0440 224152, pauliina.kokkonen@raumantaidemuseo.fi


© Rauman taidemuseo 2011 
Tekijänoikeudet | Yhteystiedot