Muut lasten näyttelyt

Voihan nenä! (2002)

Mitä kuuluu? (2003)

Musta tuntuu (2004)

Silmän kääntäjät (2005)

Sokerina pohjalla (2006)

Minä tahtoisin olla koira (2007)

Todella siistiä (2008)

Harharetki (2009)

Kotini on linnani (2010)

Keskellä ei mitään (2011)

Sokerina pohjalla

Rauman taidemuseo 14.1.-5.3.2006

Avajaiset 13.1. klo 18

Rauman taidemuseon aistisarjan näyttelyt ovat olleet valtavan suosittuja ja viimeistä, makuaistia käsittelevää näyttelyäkin on jo odotettu vesi kielellä!

Aikaisemmat näyttelyt ovat olleet Voihan nenä!, Mitä kuuluu? Musta tuntuu ja Silmänkääntäjät. Aistisuus on näyttelyiden lähtökohta ja pyrkimyksenä on esitellä mahdollisimman monipuolisesti erilaisia nykytaiteen tekniikoita ja näkökulmia sekä tehdä taidemuseota tutuksi, helpommin lähestyttäväksi lapsille ja nuorille. Kaikilla näyttelyyn saapuvilla koululais- ja päiväkotiryhmillä on mahdollisuus maksuttomaan opastukseen.

Sokerina pohjalla näyttelyn teokset liittyvät ruokaan, syömiseen ja makuaistiin. Mukana on mm. nouseva taikina, ääntelevä pullapitko, sokerikiteistä tehty kattokruunu, pizzan kulttuurihistoriaa ja purkkaruusuja sekä karkkikuningattaren tanssikengät ja kakkupaperilla vuorattu sänky. Avajaisperformanssista vastaa legendaarinen Edible Finns (Jan-Erik Andersson, Kari Juutilainen, Pertti Toikkanen)! Lisäksi näyttelyn yhteydessä on ruokaan ja makuun liittyvä videotaiteen katselmus, joka on koottu yhteistyössä AV-arkin kanssa.

Aistisarjan näyttelyihin on aina liittynyt myös runsas työpajatarjonta. Sokerina pohjalla näyttelyn yhteydessä järjestetään Makee talo - piparitalotyöpajoja, Jäävaloveistospajoja, Rakennetaan sokerista -työpajoja ja Kakku taiteena - kokeellisia kakkutyöpajoja. Osa työpajoista on tarkoitettu koululaisryhmille, osaan voi ilmoittautua yksittäiset tulijat. Kts. lisätiedot ja aikataulut tiedotteen kääntöpuolella.

Näyttelyn taiteilijat:

Hanna Maria Anttila, Niran Baibulat, Edible Finns, Emma Hagman, Kalle Hamm & Dzamil Kamanger, Minna L. Henriksson, Mari Jarva-Yeo, Marika Kaarna, Jouni Kujansuu, Outi Leinonen, Henry Merimaa, Marja Mikkonen, Inka Nieminen, Nina Piilonen, Outi Puro ja lapset, Heidi Saramäki, Päivi Setälä ja lapset, Anu Sukanen, Mari Syrén, Pertti Toikkanen, Anu Tuominen, Maija Vainonen-Gryta, Virpi Vesanen-Laukkanen
AV-arkin videokoosteen taiteilijat:
Pirjetta Brander, Petra Lindholm, Juha Mäki-Jussila, Anneli Nygren, Iiris Saaren-Seppälä, Greta-Mari Voijola

Klikkaa työpajaohjelma!

Yhteistyössä mukana:


Minna L. Henriksson
Nimetön (purkkaruusuja), 2001
purukumi
Lataa tästä lehdistökuva

Mari Syrén
Karkkikuningattaren tanssikengät, 2004
saapikkaat, silikoni, valuhartsi
Hanna Maria Anttila

Hanna Maria Anttilan teoksessa tv-monitori rajaa sisäänsä tilan, jossa henkilö nuolee puhtaaksi television lasipintaa, joka on aluksi kokonaan jugurtin peittämä. Hahmo määrittää itsensä ja katsojan välistä rajaa. Saatuaan mahdollisuuden katsekontaktiin hän poistuu taka-alalle. Lasipinta peittyy uudestaan ja toiminta alkaa alusta.


Hanna Maria Anttila
Surface
Niran Baibulat

Yläkerran tilassa ensimmäisenä katsoja kohtaa Niran Baibulatin hieman huteralta vaikuttavan pöytäryhmän. Eikä ihmekään, jos ryhmässä on jotain kummallista! Pieni ruokapöytä ja kaksi tuolia on rakennettu sokerilla tärkätyistä eli kovetetuista nenä- ja pyyheliinoista. Aikaisemmin oli yleistä, että sokerilla tärkättiin pöytäliinoja, esiliinoja ja paitojakin. Pöydän yläpuolella kimaltelee sokerikiteistä koottu kruunuvalaisin. Niran Baibulatin teoksissa on usein keskeistä yhdistää ja rakentaa pienistä osasista, sirpaleista tai pienistä kankaanpaloista, uusia elementtejä. Luomalla uutta taiteilija korjaa tai eheyttää - kokoaa yhteen jotain, joka ensin vaikuttaa arvottomalta.


Niran Baibulat
Valaisin, 2001
sekatekniikka, sokeri
Edible Finns

Kari Juutilainen, Jan-Erik Andersson, Pertti Toikkanen
Performanssi 13.1.2006 Sokerina pohjalla näyttelyn avajaisissa Rauman taidemuseossa

DVD-taltiointi

Jan-Erik Andersson, Kari Juutilainen ja Pertti Toikkanen muodostavat legendaarisen Edible Finns taiteilijaryhmän, joka on toteuttanut ruokailuaiheisia performansseja jo viidentoista vuoden ajan. Edible Finns on esiintynyt näyttelyn avajaisissa eri puolilla Suomea mutta myös ulkomailla Leedsissä ja Ghentissä. Performansseissa on syöty porkkanaa kuoroteoksena, Henry Mooren veistoksen muotoista leipää, pianon koskettimia muistuttavaa suklaata… Sokerina pohjalla -näyttelyn avajaisissa Rauman taidemuseossa Edible Finns keitti valtavan määrän spaghettia ja valmisti tomaattikastiketta. Niillä peitettiin yksi ryhmän jäsenistä. Muut jäsenet ja yleisö saivat syödä ateriaa suoraan ihmistarjottimelta. Teoksen nimi on Syötävää pitsiä ja liittyy Rauman historiaan tunnettuna nyplätyn pitsin kaupunkina. Vaikka ensivaikutelma Edible Finnsin esiintymisistä on humoristinen niin taustalla piilee vakavampaakin sisältöä. Yksi lähestymistapa voisi liittyä vertauskuvaan kannibalismista. Myös kristittyjen ehtoollisessa tapahtuu symbolista ihmissyöntiä. Katolisen dogman mukaan leipä ja viini muuttuvat oikeaksi Kristuksen vereksi ja lihaksi ehtoollisessa. Yleisesti syömiseen liittyy monia rituaaleja, myyttejä ja uskomuksia. Edible Finnsin performanssissa Raumallakin vallitsi aluksi haudanvakava hiljaisuus - loppua kohden tunnelma vapautui muuttuen yhteisölliseksi spagettikarnevaaliksi. Näyttelyssä esillä oleva dvd on taltioitu tuosta avajaisperformanssista.


Emma Hagman

Emma Hagman on koulutukseltaan tekstiilitaiteilija, joka toimii tällä hetkellä mm. graafisena suunnittelijana. Pienten minileivosten materiaalina on askartelukäyttöön tarkoitettu muovimassa.
Hagman on kertonut teoksiinsa liittyvä tarinan. "Kaksikymmentäviisivuotiaana olin kuukauden Hannoverin designkoulussa vaihto-opiskelijana ja sain asua perheessä Freiherr Axel G. von Campenhausenin luona. Perhe oli vanhaa, erittäin konventionaaliset arvot omaavaa aatelissukua, joka suhtautui skeptisesti opiskeluuni eikä osannut kuvitella mitä koulussa opiskeltiin. Heidän kaikki lapsensa olivat opiskelleet laki- tai lääketiedettä. Perheen äiti teki joka päivä perheelle ja vaihto-opiskelijoille aamiaista ja iltaruokaa. Keittiö oli hänen huoneensa. Muutaman viikon päästä minulle tuli suuri tarve leipoa. Koska en uskonut että perheen äiti olisi halunnut minua keittiöönsä, päätin leipoa jossain muualla. Ostinkin siis koulun kaupasta Fimo muovimassaa ja löysin ruokatunnilla aikaa leipoa siitä minileivoksia. Ihania makeita, rasvaisia, suklaisia, marenkisia, kinuski- ja kermaleivoksia tein. Ja monta. Mutta koska Fimo muovimassa täytyy kovettaa uunissa, minun oli kysyttävä perheen äidiltä jos saisin illalla käyttää hänen uuniaan. Hän suostui. Keittiö haisi pahasti muoville ja olin juuri myöhään illalla ottamassa kakkuja ulos uunista kun sekä perheen isä että äiti astuivat keittiöön. He katsoivat kakkuani kauan ja hämmentyneenä. Lopuksi perheen äiti kysyi kohteliaasti mutta tekohymyllä, että tämmöistäkö te opitte siellä koulussa?"


Emma Hagman
Minikakkuja 001-025, 1997
muovimassa
Kalle Hamm & Dzamil Kamanger

Spice Trade on osa kuvataitelijoiden Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin tuottamaa taideprojektien sarjaa. Ensimmäisessä, Pizzeria Babylonissa, tarkasteltiin Suomessa asumista maahanmuuttajan näkökulmasta. Toisessa, Con-Fusion Foodissa, näyttelyvieraat saivat maistella ruokalajeja, joiden reseptit ovat sekoitus läntistä ja itäistä keittiötä. Spice Tradessa kurkistetaan miltä Eurooppa ja sen historia näyttää ei-eurooppalaisen silmin.

Spice Trade on taiteellinen simulaatio, jossa historiallista totuutta tärkeämmäksi nousee toisen asemaan asettuminen ja eurooppalaisen arvomaailman kyseenalaistaminen. Pelihahmona on köyhä mies, joka on menettänyt vanhempansa, perinyt maata ja talon. Mies ryhtyy Bagdadissa maustekauppiaaksi aikana, jolloin eurooppalaiset aloittelivat omia "suuria löytöretkiään". Pelihahmon täytyy huolehtia, etteivät eurooppalaiset saa yliotetta pelihahmon maasta ja kulttuurista. Samalla hänen täytyy yrittää laajentaa oman kulttuurinsa vaikutusaluetta.

Spice Traden konseptin on suunnitellut Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger. Juha Holopainen vastaa koodauksesta, Sade Kahra graafisesta ilmeestä ja Michiko Isogai ja Goran Mrdja äänimaailmasta. Kaikki tekijät asuvat ja työskentelevät Helsingissä. Spice Trade -pelin voi ostaa taidemuseolta (50€) tai ladata ilmaiseksi osoitteesta www.spicetrade.org

Trivial Pizza- teos keskittyy yhteen länsimaiseen ruokalajiin, pizzaan, joka on valloittanut koko maailman! Teos purkaa auki pizzaan liittyvää tietoa ja nostaa samalla pöydälle triviatiedon avulla kysymykset alkuperästä, autenttisuudesta ja kotimaisuudesta. Samalla se yhdistelee Euroopan historiaa ja ruokakulttuuria: milloin ja millä tavoin eurooppalaiset ovat olleet yhteydessä muihin kulttuureihin ja saanut niistä vaikutteita. Trivial Pizza -teos muodostuu pöytätableteista, jotka kertovat pizzan kulttuurihistoriasta. Niitä on käytössä myös muutamassa pizzeriassa. Trivial Pizzassa on kysymys teoksen ja katsojan kohtaamisesta ja siitä kuinka taide voi yllättää ja piristää arkea ilman että katsojan tarvitsee hakeutua galleriaan tai museoon. Lisätietoja teoksesta www.trivialpizza.spicetrade.org.


Kalle Hamm & Dzamil Kamanger
Trivial Pizza, 2005
sekatekniikka
Minna L. Henriksson

Minna L. Henrikssonin koristeelliset ruusut on valmistettu purukumista. Ne on ripustettu kaakeliuunin pintaan. Värillisesti teokset ovat hyvin samankaltaisia vaikka materiaalit ovat täysin eri maailmoista. Purukumi on poikkeuksellinen materiaali taiteessa. Se liittyy enemmänkin populaarikulttuuriin ja kertakäyttöajatteluun. Teoksessa purkka saa ylevämmän olomuodon ruusuna, jonka tuoksu leviää koko huoneeseen. Monet nykytaiteilijat haluavat käyttää teoksiinsa arkisempia materiaaleja kuin perinteisen taiteen ylevät ja arvokkaat materiaalit.


Minna L. Henriksson
Nimetön (purkkaruusuja), 2001
purukumi
Mari Jarva-Yeo

Mari Jarva-Yeo lopputyön aiheena Taideteollisesta korkeakoulusta oli Kakku taiteena. Erilaiset näytteillä olevat pienet kakut - Runebergin tortut, Berliinimunkit, Prinsessakakut…- on valmistettu puusta. Jarva-Yeon teokset käsittelevät mm. nautinnon ja pidättäytymisen merkityksiä elämässä. Myös opinnäytetyön kirjalliseen osuuteen on mahdollisuus tutustua näyttelyn yhteydessä. Mari Jarva-Yeo ohjaa Raumalla myös 1-2 luokkalaisille tarkoitettuja kakkutyöpajoja.


Mari Jarva-Yeo
Berliininmunkki ja kakkupala, 2004
puu, maali
Marika Kaarna

Kaarnan maalausten maailma on värikäs ja herkullinen. Kakkujen nimet -teoksessa esiintyy kansallisrunoilijamme Runeberg torttunsa kera ja kirjailija Marcel Proust Madeleine - leivoksen päällä divaanilla istumassa. Proustilla leivoksen suoma makuelämys oli portti menneisyyteen - meillä jokaisella on varmasti omat vahvat makumuistomme- hyvistä ja huonoista kokemuksista. Runebergin tortuista löytyy lisätietoa esimerkiksi teoksesta Koiramäen Martta ja Ruuneperi. Menun ulkopuolella teoksessa Kaarna on kuvannut karumpaa todellisuutta - länsimainen yltäkylläisyys on pöyristyttävää rinnastettuna kehitysmaiden todellisuuteen.


Marika Kaarna
Piparkakkutalo
Jouni Kujansuu

Jouni Kujansuun teoksissa esiintyvät inhimilliset perusasiat ja arki. Kujansuu on käyttänyt vuosien varrella teostensa materiaaleina monia ruoka-aineisiin liittyviä materiaaleja ja muotoja. Lisäksi materiaaleina tai muodon lähtökohtina ovat voineet olla veri tai uloste. Pullapitkolla on pitkä ja kunniakas historia suomalaisessa kahvipöydässä - se on kuulunut arkeen ja juhlaan. Vielä kuivuneestakin pitkosta on voitu loihtia herkullisia Köyhiä ritareita tai Pappilan hätävaraa. Pitko liittyy olennaisesti aikakauteen, jolloin ruokaa ei haaskattu. Kujansuun pullataikinasta letitetty pitko voihkii ja ääntelee. Pitkon äänet ovat perusinhimillisiä. Onko pitkolla paha olla? Ainakaan pitkon asema ruokakulttuurissamme ei ole enää sama kuin ennen - loiston päivät alkavat olla ohi...Ehkä teos käsittelee myös syrjään jäämistä ja yksinäisyyttä?


Jouni Kujansuu
Pitko, 1998/2006
pullapitko, äänentoistolaite
Outi Leinonen

Nurkan takaa löytyvät Outi Leinosen suuret paperisavesta valmistetut auringonkukan siemenet ja meloninkuori. Auringonkukan siemenistä voidaan puristaa öljyä, ihmisten lisäksi niillä voivat herkutella linnut ja hamsterit. Outi Leinonen on tehnyt sarjan veistoksia, joita yhdistää kova ja suojaava kuori - kilpikonnia, simpukoita, siemeniä. Kuori on samalla kilpi tai panssari. Se suojaa jotain pehmeää ja haurasta, usein syötävän herkullista. Outi Leinosen teosten tekniikkana on paperisavi, joka tarkoittaa, että muokkausvaiheessa saveen joukkoon sekoitetaan paperia.


Outi Leinonen
Siemen, 2001
paperisavea
Henry Merimaa

Henry Merimaan teosten materiaalina ovat olleet riisikakut. Alun perin materiaalivalintaan on vaikuttanut taiteilijan oma sairaus - keliakia. Keliakiaa sairastava ei voi käyttää lainkaan vehnää, ruista tai ohraa eikä näitä viljoja sisältäviä elintarvikkeita. Elinikäinen gluteeniton ruokavalio on keliakian ainoa hoito ja lääke. Merimaalle riisikakut ovat ravintoa, mutta myös taiteen rakennuspalikoita. Nautintojen kirjaa kuvittavat tee-, kahvi- ja viiniläiskät. Riisikakkuvuoren uumenista purkautuu suklaalaavaa ja junan vaunut on koottu riisikakuista. Seinällä liihottavat perhoset on tehty samoista materiaaleista. Merimaan esikuvana voisi pitää käsitetaiteen pioneeria Joseph Beuysia, jonka taiteen keskeisiä materiaaleja olivat huopa ja hunaja. Joseph Beuysin taiteessa huopa viittaa pelastumiseen. Beuysin kerrotaan toimineen ennen taideopintojaan taistelusyöksylentäjänä, putosi koneensa mukana Krimillä ja kiitti eloonjäämisestään hunajaa, rasvaa sekä huopaa, joihin hänet pahoin palaneena käärittiin.


Henry Merimaa
Marja Mikkonen

Marja Mikkonen kertoo teoksestaan:"Ketsuppi-video syntyi yllättäen ja nopeasti, kokeilun tuloksena. Ruoalla leikkiminen, mikä oli ehdottoman kiellettyä lapsena, on videossa viety äärimmilleen; hieron ketsuppia iholleni kuin se olisi mitä kallisarvoisinta ainetta. Arkisen materiaalin kanssa kylpyhuoneessa tehty teko saa yllättäen ritualistisia piirteitä. Rujo, verta muistuttava ketsuppi muuntaa kasvojen muotoa ja piirteitä. Videossa nurinpäin käännetty aika korostaa ristiriitaa puhtauden ja likaisuuden välillä: videon lopuksi punainen, sotkeva aine kuoriutuu iholta kuin ihmeen kautta." Perinteisesti taiteessa veri on elämänvoiman symboli.


Marja Mikkonen
Ketchup, 2005
video
Inka Nieminen

Inka Niemisen Nousevan taikinan materiaalina on ollut jauhot sekä taikina, osittain myös paistettuna. Aikaisemmin Nieminen on tehnyt mm. eläinaiheisia veistoksia - lampaita, apinoita tai jäniksiä. Naisen elämää kuvaavissa teoksissa hän sen sijaan on saattanut käyttää materiaalina liivatetta tai värjännyt veistoksen pintaa kynsilakalla. Uhmakkaasti taikinasta nousevaan hahmoon voisi liittää tarinan pullapojasta, joka ei halua tulla syödyksi ja päättää paeta kohtaloaan. Nouseva taikina on sinnikäs, voimansa tunnossa ja päättäväinen kuten Kalevalan kapalonsa katkova Kullervo. Inka Nieminen on itse sanonut, että jauhopussista nousevan taikinahahmon tarkoituksena on synnyttää mielikuva jostakin, mikä herää itsessään, itsestään, vailla ulkoista voimaa tai apua.


Inka Nieminen
Nouseva vehnäjauhotaikina, 2006
sekatekniikka: jauho, vesi, taikina
Nina Piilonen

Näyttelyn ensimmäisessä huoneessa on sokerikärryjen lisäksi munia. Nina Piilonen on tehnyt aikaisemminkin monia muna-aiheisia teoksia. Piilonen kertoo lähtökohdistaan: "Muna on mysteeri... syntymän ja elämän symboli. Munia on aina käytetty ravinnoksi, mutta se on myös mysteerien, taikojen, lääkkeiden ja ennustusten lähde. Munalla on uskottu olevan erityisiä voimia. Syntyminen on aina uuden alku." Munaan liittyy myös ajatus hauraudesta - kuori voi herkästi rikkoutua. Munaveistosten materiaalina on kipsi.


Nina Piilonen
Munat, 2001
kipsiveistos
Outi Puro ja lapset

"Makee talo"- liittyy Outi Puron OMA KOTI-projektiin. Projektissa materiaalina on piparitaikina ja taiteen tekijänä on yhteisö. Sanoja "oikein" tai "väärin" ei ole olemassa, vaan tärkeätä on onnistuminen henkilökohtaisella tasolla. Pajatuotosten henkilökohtaisuus sulautuu osaksi installaatiokokonaisuutta tuoden ja luoden taas uusia yllätyksellisiä tarinoita ja merkityksiä. Teos on syntynyt Rauman taidemuseon työpajoissa. Kontion Leipomo on tukenut teoksen valmistumista. Teosta ovat olleet tekemässä Rauman Freinetkoulun, Normaalikoulun ja Nanun koulun oppilaat.


Outi Puro ja lapset
Heidi Saramäki

Videossa esiintyy tyttö lähikuvassa. Teos on kuvattu yhdellä otolla. Bubble gumin äänimaailma syntyy pureskelun kosteista maiskahduksista sekä purukumipallojen hajoamisesta kuuluvista poksahduksista.Tyttö pureskelee purukumia. Se näyttää työläältä, koska suuhun työnnetyn purukumin määrä on valtava. Tyttö keskittyy puhaltamaan täydellisen pallon. Jokaisen hyvän yrityksen päätteeksi kupla hajoaa ja takertuu hänen kasvoihinsa. Lysähtäneet pallot leviävät poskille ja leukaan peittäen lopulta koko suun. Hengittäminen vaikeutuu. Tahmea vaaleanpunainen massa muodostaa epämääräisen kalvon, joka on kuin toinen iho. Videoteos käsittelee ristiriitoja pinnan ja sisäisen todellisuuden välillä. Teema 'täydellinen kupla' voidaan ymmärtää sekä teoksessa esiintyvänä purukumipallona että allegoriana. Alun perin viihdyttäväksi tarkoitettu teko muuttuu sotkuksi. Teos on eräänlainen omakuva, joka kommentoi muotokuvaperinnettä, kasvamista ja kauneuskäsitystä. Kupla käsitteenä voidaan luoda missä tahansa mittakaavassa yksilötason unelmista globaalin yhteiskuntarakenteen ympärille. Ihmiset uskovat ja haluavat uskoa kupliin, ne näyttäytyvät järjestyksinä ja järjestelminä. Täydellinenkin kupla hajoaa vääjäämättä jättäen jälkeensä brutaaleja asioita.


Heidi Saramäki
Bubble Gum, 2003
video DVD/mini DV
Päivi Setälä ja lapset

"Hammaskartografiaa syntyi riemullisen valokuvaamisen ja keskusteluiden tuloksena porilaisen Unikirrin ja merikarvialaisen Norkoolin päiväkodin esikouluikäisten lasten kanssa. Työpajan teemana olivat tulevat, olevat ja menevät hampaat, joka on lapsia läheisesti koskettava aihe. Työpajassa opetin lapset valokuvaamaan ja tuottamaan aiheesta haluamiaan kuvia. Toimin projektissa sekä taiteilijana että opettajana. Valokuvasimme hampaita läheltä ja kaukaa etsien ilmaisua, jolla tavoittaa tuon hampaiden lähtöön ja ilmestymiseen liittyvän tapahtuman tuntemukset.
Valokuvaajana toimiva 5-7 -vuotias lapsi kiehtoo ilmaisunsa suoruudella ja ennakkoluulottomuudella. Lasten ottamissa kuvissa on mielestäni jotain, jota aikuinen ei voi saavuttaa. Aikuisella ei ole pääsyä siihen maailmaan, jonka aavistus näkyy lapsen kuvaamassa toisessa lapsessa. Vaikka aikuisella olisi miten hyvät välit lapsiin, hän ei tavoita samaa avoimuutta. Aikuinen valokuvaaja on teknisesti taitavampi ja ilmaisussaan päämäärätietoisempi. Lapsen kuvissa on kuitenkin ilmaisuvoimaa, jota ei pidä ohittaa. Valokuvien kautta lapsi antaa avaimen maailmaan, jossa me kaikki olemme joskus käyneet. Lapsi ei kuvaa kuten aikuinen sitä, mitä sosiaalisesti arvostetaan ja sen kautta koetaan kuvaamisen arvoiseksi. Lapsi toimii kuvatessaan hyvin intuitiivisesti ja tarvitsee kuvaamisen aloittamiseen usein vain aktivoivan sysäyksen. Valokuvaus on sekä esteettisen elämyksen tallentamista että sen luomista. Kokonaisvaltaisesti toimiville lapsille kuvaaminen on osa ihmisenä olemisen tapaa, se ei ole vain pyrkimystä jonkin ilmentämiseen. Lapsi ei erittele itseään katsojaksi tai kuvan tuottajaksi vaan kuvaaminen on kokonaisvaltaisesti osa olemista. Valokuvaaminen on lapsille ympäristön havainnointia, katseen tarkentamista. Muu maailma katoaa ja toiminta vie mukanaan. Valokuvaaminen sulautuu leikkiin ja kaikkien riemuksi syntyy kuvia, jotka vievät leikintuntua syvemmälle.
Aikuisella kuvaamisen syyt ovat sidoksissa valokuvauksen konventioihin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin sidoksiin. Lapsen valokuvaamista eivät säätele bourdieulaisittain ajatellen sosiaalisesti määrätyt kuvausaiheet. Kuvaaminen ei myöskään ole lapselle mikään "kaikki käy" -asenne vaan valintaa säätelee lapsen elämä. Tämä "lapsen elämä" on eräänlaista "omas maailmas" olemista, josta selkeästi erotetaan aikuisen maailmasta tulevat vaatimukset ja pakonomaiset tylsyydet. Lapsi sekä nauttii valokuvaamisesta että hyödyntää sitä. Olemassaolon leikkinä valokuvaus on lapselle teknologian hyödyntämistä täysin omien tarpeidensa mukaan. Helposta omaksuttavuudestaan huolimatta valokuvakamera on yhä edelleen vähän käytetty väline lasten kanssa. Hammaskartografiaa -näyttelyyn tulevat kuvat valittiin yhdessä lasten kanssa. Mukana on sekä omia ottamiani että lasten ottamia kuvia. Projektin taustalla on pitkäaikainen työskentelyni lasten taidekasvatuksen parissa. Olen erityisesti käyttänyt valokuvausta työmenetelmänä, valokuvaa sekä päämääränä että välineenä. Itse valokuvaamisesta olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman helpon. Työpajoissa on käytetty digitaalikameraa, jossa on ollut automaattitarkennus ja valotus. Tästä automatiikasta johtuvat kuvien tietyt ominaisuudet, kuten usein taustalle piirtyvä tarkennus. Lasten ottamien kuvien teknisissä puutteissa on kuitenkin kyse eri asiasta kuin aikuisen valokuvaajan tietoisissa esteettisissä valinnoista. Kuvien avulla haluan antaa lapsille äänen heille tärkeissä asioissa. Valokuvaaminen lasten kanssa kiehtoo minua niin taiteilijana kuin tutkijana. Teen jatkotutkimusta Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen osastolle aiheenani lapsi valokuvaajana."
Päivi Setälä





Päivi Setälä sekä Porin Unikirrin ja Merikarvian Norkoolin päiväkodit
Hammaskartografiaa, 2005
valokuvasarja
(digitaalinen valokuva, pigmenttituloste)
Anu Sukanen

Anu Sukasen teoskokonaisuus muodostuu seinälle ripustetuista pannulapuista, joissa on teksti "Älä tule paha kakku…" sekä veistosjalustalla olevasta syötävästä "hiekkakakusta". Taiteilija on virkannut ja kirjaillut patalaput, mutta hiekkakakun katsojille tarjoaa raumalainen Kontion Leipomo. Lisäksi Sukaselta on sarja sirkusaiheista grafiikkaa, joka on toteutettu sokeriakvatinta -menetelmällä. Sokeriakvatintassa maalataan kuva-aihe sokeriliuoksella laatalle, levyn yli sivellään peittolakka. Vesikylvyssä sokeri liukenee ja irrottaa lakan maalatuista kohdista. Laatta syövytetään. Akvatintapohjustus voidaan tehdä, joko ennen maalaamista tai vesikylvyn jälkeen.


Anu Sukanen
Mari Syrén

Ylellisen herkulliset karkkikuninkaan valtaistuin ja karkkikuningattaren tanssikengät on päällystetty valkoisella silikonikreemillä. Pöydällä kuvun alla on samasta materiaalista tehty kaulakoru, jota ympäröi Karambola -sormukset ja rintakoru. Mari Syrén on korutaiteilija, jonka teokset saavat usein leikillisiä, tarinallisia ja veistoksellisiakin muotoja. Rauman taidemuseon aulan vitriinistä löytyy Myös Syrénin tyrnimarja-aiheisia koruja.


Mari Syrén
Karkkikuninkaan valtaistuin, 2003
sekatekniikka
nojatuoli, silikoni, valuhartsi
Pertti Toikkanen

Pertti Toikkanen on täyttänyt maitokärryt sokerilla. Monissa aikaisemmissa teoksissaan hän on käyttänyt materiaalinaan taikinaa - tehnyt taikinarukkasia, takkeja, astioita ja laittanut leipiä vartaille. Toikkasella on taiteilijan koulutuksen lisäksi myös leipurin ja rakennusmiehen ammattitaito. Toikkanen kunnioittaa arkisia materiaalejaan - niihin liittyy usein myös muistoja ja välähdyksiä menneistä ajoista. Kärryjen täyttäminen sokerilla kertoo myös suomalaisen sokerintuotannon viimeaikaisista vaiheista ja mahdollisista tuotannon lopettamiseen liittyvistä uhkakuvista.


Pertti Toikkanen
Kärryt, 2005
veistos
Anu Tuominen

Anu Tuomisen mielikuvituksella ei tunnu olevan rajoja. Hän käyttää materiaalinaan kirpputoreilta etsittyjä usein kodinhoitoon ja keittiöön liittyviä esineitä - astioita, työvälineitä, lankoja, nappeja, …Pramean koristeelliset napit tulevat esille konvehteina, vanha lihamylly suoltaa sisältään väriopillista hiirenhäntää, sinivalkoisista emalimukeista on läikkynyt maitolammikoita pitkin pöytää…Anu Tuominen tuo esiin palasia menneiden aikakausien arjesta, sitä jota usein pidetään pienenä ja arvottomana. Usein esineisiin liittyy työ, huolenpito, huolto. Anu Tuomisen naisnäkökulma tuo esiin näkymätöntä perusasioiden instituutiota. Keskeistä ovat visuaaliset oivallukset, leikkiin yhdistyy aina myös vakavuus ja melkein tieteellinen tarkkuus.


Anu Tuominen
Maija Vainonen-Gryta

Muhkea taikina on kohoamassa liinan alla. Taikinan kohoamiseen liittyy aina odotusta, jännitystä, ihmetystä…Hyvin tehty taikina kohoaa kuin itsestään, se muistuttaa elävää olentoa. Maija Vainonen-Gryta tunnetaan kuvanveistäjänä, jonka teoksissa esiintyvät kotiin ja keittiöön liittyvät aiheet. Vainonen-Grytan ilmaisu on selkeää ja puritaanista keskittyen kaikkein olennaisimpaan. Jokainen voi tunnistaa uteliaisuuden tunteen, joka herää liinalla peitetyn taikinan edessä - kunnioituksen ja halun taputtaa taikinan pehmeää pyöreää pintaa.


Maija Vainonen-Gryta
Hengittävä, 2005
vaneri, maali, höyhentyynyt, pellavaliina, ääninauha, tuuletin
Virpi Vesanen-Laukkanen

"Karamellipaperit ovat ihania. Ne houkuttavat, kimaltavat, rapisevat, kahisevat ja sisältävät makeaa herkkua. Pari vuotta sitten toteutin karamellipapereista pukuveistoksen, Karkkiprinsessan. Ommellessani papereita yhteen huomasin, että niistä muodostui tekstiilimäinen ornamenttipinta. Mietin mitä muuta karamellipapereista voisi tehdä. Makeisten lisäksi maistelin sanoja. Makeita unia sai alkunsa sananparresta, hyvän yön toivotuksesta. Valkeina hohtavat lakanat liittyvät myös herkutteluhetkiin. Niiden materiaalina ovat kakkupaperit. Tilkkutäkin karamellipaperit ovat peräisin Suomesta, Venäjältä ja Virosta, maista joissa teoksiani oli esillä viime vuoden aikana. Osan karamelleista olen syönyt itse, suurimman osan teokseen ommelluista papereista olen saanut lahjoituksina tuttaviltani ja myös aivan tuntemattomilta ihmisiltä. Jokaisen paperin sisältä on joku kuorinut esiin makeisen sulostuttamaan arkea tai juhlistamaan juhlahetkeä. Tässä vuoteessa voi ajatuksissaan nauttia unen herkkua ja nukkua makeasti kuin Aleksis Kiven runon oravainen unien Kultalassa."

Virpi Vesanen-Laukkanen on aikaisemmin valmistanut karkkipapereista näyttäviä prinsessamekkoja. Makeita unia -teos on juuri valmistunut ja ensimmäistä kertaa esillä Sokerina pohjalla näyttelyssä. Sängyn peitosta löytyy tuttuja ja tuntemattomampiakin karkkipapereita, jotka Vesanen-Laukkanen on liimannut ja ommellut tilkkutäkkiä muistuttavaksi kokonaisuudeksi. Pitsireunaiset lakanat ovat syntyneet kakkupapereista. Myös sinä voit tuoda karkkipaperisi taidemuseolle niin toimitamme ne Virpille uusien teosten materiaaleiksi!


Virpi Vesanen-Laukkanen
Makeita unia, 2006
karamelli ja kakkupaperit
ompelu ja liimaus
AV-arkin videokooste

Greta-Mari Voijola, Ruokailu, 1999, kesto: 4 min

Greta-Mari Voijolan mustavalkoisessa videoteoksessa pieni poika ruokailee isoisänsä kanssa keittiön pöydän äärellä. Ruokailun jälkeen lapsi käy potalla kuten tapana on. Arkirutiinit toistuvat rituaaleina sukupolvelta toiselle, pelkistetysti toteutettu teos korostaa aiheen ajattomuutta.

Iiris Saaren-Seppälä, Heimoveljet, 2003, kesto: 1 min

Perhepäivällinen paljastaa: ihminen on mitä syö, vai onko. Tribe on minuutin musta komedia ihmissuhteista ja veljeydestä. Elokuvan näyttelijät ovat oikea perhe. Teos kertoo myös ruokailutottumusten muuttumisesta - perheen nuorilla saattaa olla jo uudenlaiset ajatuksen ruokavaliosta

Juha Mäki-Jussila, Menu, 1995, kesto: 2,10 min

Juha Mäki-Jussilan videoteoksessa ruokailee tiibetiläinen lehmä, joka syö kiinalaista pahvilaatikkoa. Mitä siitä seuraa?

Petra Lindholm, Bag Song (Pussi-pupu juttu), 1999, kesto: 3 min

Petra Lindholmin videoteokset perustuvat musiikkiin ja taiteilijan omaan tulkintaan. Pussi-Pupu juttu on laulu muovipussista, joka on niin alakuloinen, ettei näe kuin yhden tien ulos tilanteesta. Hän päättää syödä kaikki kukat, jotka löytää tylsästä kotikaupungistaan.

Pirjetta Brander,The Burden (Taakka), 2005, kesto: 4,46 min

Pirjetta Branderin teos Taakka käsittelee rakkautta, parisuhdetta ja perhettä. Lähestymistapa on konkreettisesti aika raadollinen…ja mustanpuhuva. Tiivistetty kertomus kaikista maailman rakkaustarinoista. Teos ja sen intensiivisen äänimaailma voi olla vähän pelottavakin, joten sitä ei suositella ihan kaikkein pienimmille katsojille.

Anneli Nygren, Sea of Flesh, (Pikaruokaa kaloille), 2000, kesto: 8,8 min

Anneli Nygrenin piirrosanimaatiossa neitokaiset kahlaavat syvemmälle ja syvemmälle mereen - päätyen "sattumiksi" kalojen pikaruokalaan. Still-kuvista muodostuu hidastempoinen animaatio.


Iiris Saaren-Seppälä
video
Lisätietoja:

Amanuenssi Henna Paunu 02-8224346, henna.paunu@raumantaidemuseo.fi

Lehdistökuvia:

Museosihteeri Pauliina Monto-Kokkonen, 02-8224346, pauliina.kokkonen@raumantaidemuseo.fi


© Rauman taidemuseo 2011 
Tekijänoikeudet | Yhteystiedot