Nyplääjäpatsas

Kauko Räikkeen Nyplääjäpatsas vuodesta 1976.

Tekijä: Kauko Räike
Vuosi: 1976
Sijainti: Helsingintori

Jo 1950-luvulla syntyi ajatus toteuttaa patsas raumalaisten pitsinyplääjien kunniaksi, mutta varsinainen patsashanke alkoi virallisesti vasta vuonna 1973 valtuuston aloitteesta. Veistos pystytettiin 25.7.1976 kunnioituksen osoituksena raumalaisten pitsinnyplääjien työtä kohtaan.

Rauma on yksi kansainvälisesti tunnetuista pitsikeskuksista, ja Raumalla on tiettävästi nyplätty jo 1600-luvulta lähtien. Raumalainen pitsinypläys eroaa muun Suomen nypläyksestä hienomman lankansa ja pitsien paremman laadun puolesta. Varsinaisen kukoistuksen Rauman pitsit saavuttivat tykkimyssyjen aikakaudella, joka kesti 1700-luvun loppupuolelta 1840-luvulle asti. Kun tykkimyssyjen käyttö väheni, alkoi myös pitsinypläys ammattina taantua. Tehdaspitsien tultua 1890-luvulla oli koko Rauman pitsiperinteen jatkaminen muutaman, tosin taitavan, nyplääjän varassa. Näistä taitavampina tunnetaan Sabina Lundström. Taito saatiin taas elvytetyksi järjestämällä nypläyskursseja. Vuodesta 1949 on Rauman pitsinnypläyksen kehittämisestä vastannut Nypläyksen harrastajat ry (nyk. Nyplääjät ry).

Kuva: Kauko Räike, Nyplääjäpatsas, 1976. Kuva: Kauko Räike, Nyplääjäpatsas, 1976, yksityiskohtia.