Eino Valtosen kokoelma

Rauman kaupunki sai vuoden 2009 alussa lahjoituksena arvokkaan Eino Valtosen (1890–1925) taidekokoelman. Liikemies ja kulttuurivaikuttaja Alfred Kordelin (1868–1917) jätti veljenpojalleen Eino Valtoselle perinnöksi osan hankkimastaan taidekokoelmasta sekä varoja, joilla Valtonen saattoi kartuttaa kokoelmaansa edelleen. Teoksista muodostui kokoelma, johon kuuluu 31 taideteosta ja antiikkiesineitä. Valtosen testamentin mukaan kokoelma on säilytettävä yhtenäisenä ja se tulee nimetä lahjoittajan mukaan. Eino Valtosen sukulaiset päättivät lahjoittaa taidekokoelman Raumalle, joka on sekä Eino Valtosen että Alfred Kordelinin synnyinkaupunki.

Eino Valtosen kokoelman teokset heijastelevat Suomen taiteen kultakauden, 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taiteen ilmiöitä sekä kansainvälisiä vaikutteita erityisesti maisemamaalauksessa. Kokoelman teokset ovat olleet vuosikymmeniä Valtosen sukulaisten hallussa. Lahjoituksen myötä taideteoksia on nyt mahdollista pitää esillä taidemuseon näyttelytiloissa. Eino Valtosen kokoelmasta ilmestyi näyttelyn avautuessa julkaisu, jonka kirjoittajina ovat toimineet taidehistorioitsijat ja asiantuntijat. Julkaisua on tukenut Alfred Kordelinin Seura.

Kokoelmassa on teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Elin Danielson-Gambogi, Albert Edelfelt, Ellen Favorin, Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Olof Hermelin, Eero Järnefelt, Johan Knutson, Rudolf Koivu, Juho Kyyhkynen, Atte Laitila, Berndt Lindholm, Hendrick Mommers, Hjalmar Munsterhjelm, Jalmari Ruokokoski, Alfred Ruotsalainen, Ilmari Soikkanen, Luigi Tagliani, Woldemar Toppelius, Torsten Waenerberg, Victor Westerholm.