M U U T T O – kuvataidekasvatus evakossa Rauman kampus

Kuvataiteen sivuaineopinnot alkoivat retkellä Rauman saaristoon Päivärannan tilalle. Opintopäivä toteutettiin yhteistyössä Rauman kaupungin saaristoisännän Uula Jänkävaaran kanssa.

 

Maanantaina 16.3.2020 yliopisto sulki ovensa ja kurssin aikana ja taidekasvatusnäyttelyä varten valmistellut työt jäivät tyhjään rakennukseen.

rauman kampukselle jääneitä keskeneräisiä töitä
Kampukselle jääneitä keskeneräisiä kurssitöitä.

Äkkilähtö kampukselta

 

Muuttaja elää epävarmuuden ja toivon rajalla. Kuin trapetsitaiteilija kallistelemme vuorotellen puolelta toiselle luottaen siihen, että kaikki lopulta järjestyy. Eräänä torstaina minulta vietiin hetkessä kaikki. Koko maailma pysähtyi ja kaikki tuntui kaatuvan päälleni, mutta paineen sijaan tilalle tuli vain tyhjyys. Ikävöin koulua, luokkaamme ja ystäviäni. Ikävöin tuttua arkeani ja sen tuomaa iloa. Ikävöin perhettäni.

Uusi aamu kuitenkin nousee ja pitää jatkaa eteenpäin. Perjantaina pakkasin kaiken autooni ja ajoin pois. Pelastin välineitä ja paperia talteen, sillä jotenkin aavistin, ettemme enää näkisi koulua tänä keväänä.

Kotoa työskentely on raskasta, mutta muutama viestin sivuaine kavereille saa uuden innon nousemaan pintaan. Kaikki ei mennyt, kuten piti, mutta eihän mikään ei koskaan mene. Tämän kaiken kohtaaminen yhdessä oli tärkeintä minulle. Valitettavasti teemamme oli tällä kertaa liian osuva.

– Eva Marin

Opiskelija Eva Marin vedostamassa grafiikkaa

Eva Marin, Elämän askeleet, softcut tekniikka – Ajattelin matkaa evakkoon paenneiden näkökulmasta ja kuinka he kävelivät monet pitkät matkat jalan. Kun matka tuntuu liian pitkältä, keskityn itse ottamaan yhden askeleen kerrallaan. Matkamme painuu pehmeälle muistojen nurmelle ja vain kuuntelemalla sydäntämme, voimme elää ja nauttia matkasta.

 

 

Sain sähköpostiviestin yliopistolta, jossa kerrottiin yliopiston lopettavan kaiken kontaktiopetuksen ja siirtyvän etäopetukseen. Tieto ei yllättänyt, sillä olin ahkerasti seurannut uutisia koronaviruksen leviämisestä ja odotin kuumeisesti Turun yliopiston päätöstä tilanteesta. Sähköpostiviesti oli huojennus, mutta toisaalta se aiheutti lievän paniikin minussa. Kysymyksiä oli paljon, kuten miten tulevat ryhmätentit hoidetaan tai miten käy yliopistolle jääneiden keskeneräisten kuvistöiden kanssa??? Yliopiston tiloihin ei saanut kukaan astua, edes opettajat. Nyt päästään todenteolla keksimään luovia ratkaisuja.

– Janina Tuomisto

Janina Tuomisto: SelviytyminenLeikkaa-liimaa-tekniikalla tuotettu teos kuvaa länsimaalaisen opiskelijan ahdinkoa ilmastonmuutoksen, yliopiston, ihmissuhteiden ja vapaa-ajan keskellä.

 

 

Mielessäni on pyörinyt monenlaisia tunteita, kun yhtäkkiä yliopistomme suljettiin ja kaikki keskeneräiset ja valmiit työt sekä työvälineet jäivät lukkojen taa. Aluksi tilanne jopa huvitti, koska kaikki tuntui niin absurdilta. Samalla heräsi avoimia kysymyksiä siitä, miten pitkään tätä tulisi jatkumaan. Ensimmäisinä päivinä evakossa tunsin helpottuneisuutta siitä, että pystyn aikatauluttamaan itse omat päiväni. Pian aloin tuntea turhautumista siitä, että yliopistolla olevia töitä ei pystynyt edistämään. Kaikki vaiva, mitä olimme nähneet taidenäyttelyn eteen, tuntui menevän hukkaan. Tunsin myös ahdistusta siitä, että olen oikeasti eristyksissä kaikista. Tutut kohtaamiset muiden opiskelijoiden ja opettajien kanssa yliopistolla eivät olleetkaan enää osa arkeani.

Jotta emme olisi turhaan nähneet vaivaa koko viime syksyn ja alkukevään, oli keksittävä keinoja toteuttaa taidenäyttely. Evakossa on voinut avata tuntemuksia ja käydä läpi vaihtoehtoisia suunnitelmia kuvataidekasvatuksen kurssilaisten kanssa videoyhteyden avulla. Yhtäkkiä uusi suunnitelma virtuaalisesta näyttelystä olikin korvannut perinteisemmän näyttelyn. Apea tunnelma väistyi ja sain uutta innostusta erilaisen näyttelyn toteuttamiseen.

– Mervi Tammisto

okl-opiskelija Mervi Tammiston sarjakuva Tuonelanjokelaiset

Mervi Tammisto: TuonelanjokelaisetAkseli Gallen-Kallelan teoksessa ”Lemminkäisen äiti” kuvataan Kalevalan tarinaa, jossa äiti on koonnut poikansa palasista Tuonelanjoen pohjalta. Tässä lääkäri auttaa potilasta joen rannalla ja tekee testejä selvittääkseen, mikä potilasta vaivaa. Tuonelanjokelaiset varautuvat olemaan pitkään evakossa.

 

 

Viikko koulujen sulkemisen jälkeen lähdin evakkoon kotiseudulleni. Maalaukset ja muut koulutyöt, jotka jäivät keskeneräisinä koululle, pysyvät nyt siellä. Kaikki jäi kesken. Tämä tilanne jos joku sopii hyvin teemaan, mutta aiheuttaa myös toisenlaisia tunteita. Emme voi enää mennä jatkamaan kesken jääneitä töitämme emmekä nähdä luokkakavereita tunnilla (ainakaan fyysisesti). Tilanne mahdollistaa myös paljon uutta ja elämme siksi mielestäni  jännittäviä aikoja.

– Joosua Mustajärvi

Joosua Mustajärvi: Ikkunakollaasi – Tehtävänä oli kävelyllä kiinnittää huomiota semmoisiin asioihin, mitä ei normaalisti tule huomanneeksi. Valitsin aiheeksi vanhat ikkunat.

Kotoa työskentelyn uudet ulottuvuudet

 

Ensin iski paniikki, että miten tästä tullaan selviämään, kun kaikki tavarat ovat yliopistolla lukittujen ovien takana ja näyttelykin joudutaan perumaan. Sitä tajusi kuitenkin nopeasti, että materiaalien ja välineiden puuttuminen antaa luovuudelle enemmän tilaa. Uusi tilanne antoi vapaammat kädet toimia. Eikä näyttelykään peruuntunut vaan mahdollistui mieleenpainuvalla tavalla. Koen, että uudenlainen tilanne toi siis epävarmuuden tilalle lopulta myös hyviä juttuja, sellaisia, jotka eivät välttämättä muuten olisi tapahtuneet!

– Sara Mäkelä

Sara Mäkelän teokset Kotikoti ja Mammantuvan monet muutot

Sara Mäkelä: (vasemmalla) Kotikoti Muutto pois lapsuusmaisemista on saanut arvostamaan paikkaa uudella tavalla. Onneksi kotikotiin voi aina palata fiilistelemään Etelä-Pohjanmaan tunnelmaa.
(oikealla) Mammantuvan monet muutotTutkailin pihamökkimme, Mammantuvan historiaa kuvataiteen tehtävää varten. Oli mielenkiintoista saada selville, kuinka paljon väkeä tuvassa on vuosikymmenten saatossa ehtinyt asua. Karjalasta saapunut suuri evakkoperhekin on pienessä Mammantuvassa majaillut.

 

 

Mitäs nyt – Fiilikset tilanteesta

Helpottunut, mutta silti niin varautunut. Muutto Raumalta mieheni luo maalle. Mikään sosiaalinen media ei ole välttynyt koronan tiedottamiselta, paine nousee lukujen myötä. Ihmisiä kuolee, koulut menevät lukkoon niin, ettei kukaan pääse enää sisälle. Kuvataiteen kannalta mielenkiintoinen tilanne. Valmiita töitä ei voida näyttää konkreettisesti kenellekään, taidenäyttely siirretään verkkoon. Muutamassa viikossa sisäinen pirttihirmuni herää eloon. Teen kollaaseja käävistä. Kävelen metsässä kuvataiteen tehtävän merkeissä kuunnellen linnunlauluja, aurinko paistaa ja puro solisee. Ei tietoakaan vallitsevasta tilanteesta. Kyllä maalla on mukavaa.

– Katariina Halkosaari

okl-opiskelija Katariina Halkosaaren vessapaperista tekemä mekko

Katariina Halkosaari: Hätävaramekko Vessapaperi, lanka, liima. Mökkihöperyys on saanut uuden asteen evakossa. Luovuus joutuu joustamaan neljän seinän sisällä. Hätävaramekko on toteutettu halutusta ja nykyään jopa valuuttana kelpaavasta vessapaperista hieman ironisoiden maailmassa vallitsevaa tilannetta.

 

Fairytalecamp – ”Karantteeni tehtävä” kotoa löydetyistä materiaaleista, sekatekniikka. Irtiotto arjesta minimaailmaan unelmien leiriin.

 

Ikävä arkeen

 

Käytäväikävä

Kävin kuvataideluokassamme, tilamestarin luvalla päivää ennen kuin yliopisto sulki ovensa niin opiskelijoilta kuin henkilökunnaltakin. Rakennuksen käytävät ovat olleet minulle paikka, jossa kohtaan opiskelukavereita ja opettajia. Ne ovat myös kohtaamispaikka niille tutuille, joita näen vain harvoin, ja vain koulussa. Joten lähes kenen tahansa kohtaaminen käytävällä tuo hymyn huulilleni, ja usein myös hymyn kohteelle. 

Silloin kuitenkaan, kun tämän kevään viimeisen kerran kävellessäni, usein ihmisistä kuhisevaa käytävää pitkin kohti päädyssä sijaitsee kuvataideluokkaa, en kohdannut ketään, en opiskelukavereita, en tuttuja, en opettajia, en edes henkilökuntaa. Vastassa oli vain pimeä, hiljainen ja loputtoman yksinäiseltä näyttävä käyttävä. 

Kuvataideluokassa omia teoksia ja materiaaleja kerätessä pohdin, miten opetus mahdetaan tästä eteenpäin etänä järjestää. En usko, että olin ainoa, joka kauhistuneen ja odottavan välimaastossa piilevän tunteen valloin aloitti ensimmäisen etäopetusviikon. Pelko oli kuitenkin turhaa. Etäopetus on sujunut hyvin. Jopa tämä, koko vuoden odotettu näyttely voitiin rakentaa. Etänä. 

Jokainen meistä on oppinut tilanteessa paljon itsestään ja muista. Oppinut inhimillisyyttä, eli toisin sanoen sen, että olemme ihmisiä, emme hetkessä tilanteeseen sopeutuvia koneita. Olemme oppineet joustavuutta. Oppineet, että asiat järjestyvät, kun uskaltaa käyttää omaa luovuuttaan ja kekseliäisyyttään. Mutta ehkä tärkein, mitä olemme poikkeavasta tilanteesta oppineet, on yhteisöllisyys. Yhteisöllisyys, taito, joka on tärkeä nimenomaan yksin, ja tietenkin sisun voimalla puurtavalle, muka väsymättömälle suomalaiselle. 

Olemme tässä tilanteessa yhdessä koko luokan, koko koulun, koko Suomen ja koko maailman kanssa. Me myös selviämme tästä yhdessä. Minä uskon siihen. Se ei tule olemaan helppoa, mutta minä uskon siihen. 

Se mitä en olisi uskonut, on ikävän ja haikeuden tunne päädyn kuvataideluokkaan johtavaan käytävää kohtaan. Olen tuntenut käytävällä usein helpotusta, kun pitkät koulupäivät ovat tulleet viimein päätökseen, ja olen laahustanut sit pitkin kohti kotia. Mutta nyt aivan uuden käytäväikävä tunteen myötä, uskon helpotuksen nousevan aivan uudelle tasolle, kun voin taas kävellä kotoa kohti taas eloa täynnä olevaa käytävää ja kuvataideluokkaa. 

Taidankin seuraavaksi perustaa facebook-ryhmän “käytäväikävä”, jotta voin saada vertaistukea tähän vakavasti otettavaan tunteeseen.

– Reetta Kaurala

okl opiskelijoiden tekemiä luonnoksiaOpiskelijoiden tekemiä nopeita luonnoksia kurssin aikana (vasemmalta oikealle): Reetta Kaurala, Tessa Rautiainen, Janina Tuomisto

 

Mietteitä nykytilanteesta

Okl-opiskelija Sampsa Juujärven teos Hamstraus

Sampsa Juujärvi: HamstrausVallitsevien poikkeusolojen ja ihmisten erikoisen ostoskäyttäytymisen inspiroimana piirsin parodiaversion Michelangelon teoksesta ”Aatamin luominen”.

 

 

Vallitsevan koronaviruspandemian takia opiskeluarkeni on mullistunut. Enää ei pääse koululle näkemään koulutovereita, ei ole lähiopetusta eikä pääse koulun tiloihin tekemään kurssitöitä tai omia projekteja. Vastoin kaikkia oletuksiani, olen huomannut ikävöiväni kouluun. Nyt pyrimme kaikin keinoin saattamaan kurssimme ja tehtävämme loppuun mahdollisuuksien puitteissa ja mielikuvitusta käyttäen.. Elämme mielenkiintoisia ja erikoisia aikoja. Toivottavasti syksyllä arki olisi taas palautunut normaaliksi ja koulujen ovet aukeavat!

– Sampsa Juujärvi

 

Kuva okl-opiskelija Liisa Tommilan karanteeniasunnostaOlen itse henkilökohtaisesti ollut isossa muutoksen myllerryksessä tämän koko kevään. Valmistuminen on lähellä, muutto, joka aikaistui kahdella kuukaudella, epävarmuus tulevasta syksystä, uusi parisuhde ja kaiken lisäksi karanteenielämä, jota kukaan ei osannut odottaa.

Olen jättänyt kaikki sivuaineessa tehdyt työt yliopistolle, joten ajoittain on tuntunut kuin olisi jumissa sivuaineen kanssa. Samanlainen tunnelma on ollut muutenkin. Olen riskiryhmässä, joten olen joutunut vähentämään huomattavasti fyysisiä sosiaalisia kontakteja. Kaikkia varmasti mietityttää, kuinka kauan tämä tilanne vielä jatkuu. Isoin haaste itselle on se, ettei voi nähdä omia rakkaita ystäviään silloin kun haluaisi. He ovat kuitenkin itselleni olleet aina tuki ja turva.

Täytyy muistaa, ettei tämä tilanne tule jatkumaan ikuisesti. Sitä ei kuitenkaan vielä tiedä tuleeko maailma muuttumaan pysyvästi tämän jälkeen. Sen olemme jo nähneet, että luonto voi paremmin ympäri maailmaa, kun ihmiset ovat pysyneet kotona ja vähentäneet matkustelua. Ehkä tällä onkin jokin tarkoitus.

– Liisa Tommila

Liisa Tommila: Leiri Uuden kodin olohuone on toiminut väliaikaisena kuvataideleirinäni. Musiikkia kuunnellessa ja ikkunasta sinistä taivasta katsellessa karanteenielämä ei tunnu yhtään hassummalta.

 

Okl-opiskelija Tessa Rautiaisen sarjakuva

Tessa Rautiainen: SarjakuvaTunnettu taidekuva on muokattu nykypäivään sopivaksi osana sarjakuvaa. Tunnistatko alkuperäisen teoksen?

 

 

Tuntuu ihmeelliseltä ja odottamattomalta, että tilanne on tämä. En olisi osannut kuvitella tällaista tilannetta todeksi. Kaikki jäi aika kesken ja vaiheeseen. Tämä tilanne on herättänyt myös paljon ajattelemaan yhteiskuntaa ja elämää. Arvostus sellaisia asioita kohtaan, joita pitää ihan itsestäänselvyytenä on muuttunut.

-Tessa Rautiainen

 

Okl opiskelijoiden tekemiä asetelmamaalauksia

Veera Virtanen (vasen ylhäällä): Opiskelijan työpöytäAsetelma itselle merkityksellisistä asioista ja esineistä. Mitä kaikkea voimmekaan viestittää valinnoillamme? Valitsisinko itse samat esineet ja saman asetelman ensi kerralla?
Mervi Tammisto (vasen alhaalla): Tärkeät esineetTärkeät tavarat kulkevat mukana ja pysyvät osana arkeamme, vaikka muuttaisimme välillä toiseen ympäristöön. Pysyvätkö samat asiat tärkeinä erilaisissa elämäntilanteissa?
Sampsa Juujärvi (oikealla): AsetelmaPastelleilla toteutettu asetelma itselleni merkityksellisistä esineistä (kalapihdit, ruuvimeisseli ja tulitikut). Esineet kuvastavat luonnettani ja harrastuspohjaani.

 

 

 

16.15 

Yliopiston tilapalvelumestari odottaa minua avainten kanssa ovella. En pääse enää tuttuihin rakennuksiin sisään ilman apua, sillä kulkulupani kampukselle on peruttu. Olen lähtenyt kotoa kiireellä, vain takki ja kotiavaimet mukanani. Pelkään olevani myöhässä.  

Olin kotonani osallistunut ensimmäisiin etädemoihini. Nähnyt pitkästä aikaa kurssilaisteni kasvoja, taustalla vilauksen heidän arkeensa. Kenen seiniä koristavat kukkatapetit, kenen lapset kaipaavat suklaajäätelöä. Iltapäivädemon aihe on niin mielenkiintoinen, että en haluaisi jättää sitä kesken. Nyt on pakko. Olen sopinut tapaavani tilapalvelumestarin varttia yli neljän. Se oli myöhäisin mahdollinen aika. Vihoviimeinen hetki päästä koululle. 

Kello näyttää kotoa lähtiessäni jo hieman yli neljää. Onneksi matka on lyhyt. 

Tilapalvelumestari jää odottamaan käytävälle, sillä kuvataideluokassa on jo toinenkin opiskelija. Turvavälit, tietenkin. Minulla ei ole luokkaan astuessani suunnitelmaa, vain tunne siitä, että minun pitää ottaa jotakin mukaani. Edes jotakin. Rakennuksen ilmastointi on ollut jo pidempään poispäältä. Luokassa alkaa tulla kuuma ulkovaatteiden kanssa – voiko hanskat riisua? Sullon pieneen muovipussiin siveltimiä, tusseja ja paletin. En tiedä kauanko minulla on aikaa. Nappaan vielä kainalooni keskeneräisen maalauksen. Se on käpristynyt reunoiltaan ja taistelee kantamista vastaan. Ikään kuin sekään ei haluaisi poistua luokasta.  

Kuvataideluokan ovi sulkeutuu takanani viimeistä kertaa. Viimeistä kertaa tänä keväänä. Viimeistä kertaa opiskelujeni aikana.   

Olen kahdenkymmenen minuutin päästä kotona. Asetan keskeneräisen maalauksen nurkkaan odottamaan. Sopivampaa hetkeä, aikaa.  

Huomenna istun taas ruudun edessä, odottamassa vilauksia kukkatapeteista.   

– Veera Virtanen

Okl-opiskelija Veera Virtasen Troll Hunter -kollaasi

Veera Virtanen: Troll Hunter – Digitaalisen ajan supersankari valmiina taistoon disinformaatiota ja Internetin trolleja vastaan.

 

 

(vasemmalla) Topi Remes, Joosua Mustajärvi: SuuntaVoimaannuttava valokuva. Katse suuntautuu, päätös on tehty ja suunta otettu. Ensimmäinen askel, se on vaikein. Oletko sinä tilanteessa, jossa suunta on päätetty, mutta ensimmäinen askel ottamatta?
(oikealla) Topi Remes, Sampsa Juujärvi: Taistelu – Pop-taideharjoitustyön osa. Arvot ja suunta ovat koetuksella, kun taistelut alkavat. Mitä tunteita kuva herättää?

 

 

Evakko

Miksi evakkous ja Karjala herättävät niin vahvoja tunteita? Sukujuureni eivät ole edes kovin vahvasti Karjalassa, silti nämä sanat sisältävät vahvan tunnelatauksen. Siihen liittyy jotain vahvaa, peruuttamatonta tuskaa. Toisaalta uuden alkua ja työn kautta elämän ilon löytämistä. Haikeutta, muistoja menneestä, sitä kuinka kaunis oli Karjala.

Olemme nyt miniatyyrikoossa kaikki saaneet kokea, mitä evakot kokivat noin 80 vuotta sitten. Jotain olemme joutuneet jättämään taakse, sinne emme saa, tosin toistaiseksi, palata. Muistot elävät vahvoina koulun tiloissa, pihapeleissä ja leikeissä, kenties työpaikalla. Silmänräpäyksessä vakaa ja turvallinen elämä muuttui taisteluksi. Taistellaan vessapaperista, säilykkeistä ja hengityssuojaimista. Huoli omista raha-asioista saattoi konkretisoitua työpaikan menetyksenä.

Tämän näyttelykokonaisuuden kasaaminen tuntui mahdottomalta, koska olin ottanut todella huonosti valokuvia valmiista töistä. Päätin, että valokuvanäyttelykin saa riittää, kun vallitsevan tilanteen takia en muuhun pysty.

Taistelu merkitsee jonkin loppua ja toisen alkua. On kollektiivisen sisäisen taistelun aika, ihmiset joutuvat kohtaamaan ajatuksensa. Ajatusten kohtaaminen on nykyihmiselle pelottava asia, mistä kertoo viihde-elektroniikan ja suoratoistopalveluiden kulutuksen räjähdysmäinen kasvu.

Ole rohkea, kohtaa ajatuksesi ja pohdi arvojasi. Nyt on uuden alun aika, minkä suunnan haluat ottaa, kun ensimmäinen askel sallitaan?



Siell’ usein matkani määrätöin
läpi metsien kulki ja näreikköin,
Minä seisoin vaaroilla paljain päin,
missä Karjalan kauniin eessäin näin.
– Oskar Merikanto

– Topi Remes

 

Emilia Jokinen: Valokuva – Tämän kuvan otin Wäinö Aaltosen Museon näyttelystä joulun alla 2019, kun olimme siellä kuvataidekasvatuksen perusopintojen ryhmän kanssa. Teksti seinässä ja sitä ympäröivä tila kiinnostivat minua enemmän, kuin teos, jonka edessä istuin. Silloin emme vielä tienneet maailman tulevista tapahtumista. Silti teksti on juuri nyt äärimmäisen ajankohtainen.

 

 

Viimeisenä päivänä

Tiesin sen olevan viimeinen kerta.
Enkä kuitenkaan tiennyt.

Epätietoisuus sai ihmiset kiihtyneiksi.

Lähtiessäni käytävät olivat autiot.
Piha kaikui tyhjyyttään.
Uhkaava hiljaisuus.

Vain vaimea linnunlaulu jostain kaukaa.

– Emilia Jokinen

 

Tekijät teosten takana (vasemmalta oikealle): (ylhäällä) Tessa Rautiainen, Topi Remes, Janina Tuomisto, Liisa Tommila, Emilia Jokinen (keskellä) Reetta Kaurala, Mervi Tammisto, Sara Mäkelä, Katariina Halkosaari, (alhaalla) Eva Marin, Veera Virtanen, Sampsa Juujärvi, Joosua Mustajärvi