M U U T T O – kuvataidekasvatus evakossa

Verkkonäyttely Rauman taidemuseon sivuilla 17.4.2020 alkaen

 

Yhteistyö Rauman taidemuseon ja Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen kuvataiteen sivuaineopiskelijoiden kanssa on muotoutunut keväiseksi perinteeksi. Maalis-huhtikuussa talon valtaavat energiset, nuoret kasvattajat sekä runsas kirjo opiskelijoiden ja heidän ohjaamiensa oppilaiden tekemiä taideteoksia. On kaaos, paljon ihmisiä, yksi museomestari. Yhdessä tekeminen tarkoittaa ongelmia ja ratkaisuja, kiirettä ja odotusta, puurtamista ja juhlaa. Talo on elossa.

OKL:n taidekasvatusnäyttely on meille erityinen. Haluamme sillä nostaa esiin opettajien vastuullisen työn, jonka avulla lapsille ja nuorille syntyy suhde käsillä tekemiseen ja itsensä ilmaisuun. Nuo taidot ovat samalla tärkeitä elämäntaitoja. Tällainen poikkeustila on omiaan osoittamaan niiden arvon.

Viime vuonna istuimme alas opettajien kanssa pohtimaan tapoja, kuinka voisimme kehittää yhteistyötämme. Päätimme tutustuttaa opiskelijaryhmän tulevan kevään evakkonäyttelyn suunnittelu- ja rakennustyöhön, ja samalla myös museon henkilökuntaan. Taiteilija Hanna Koikkalainen luennoi opiskelijoille kuvausmatkoistaan Karjalaan ja kertoi taiteilijan työstä. Museomestari Mika Kallioniemi opasti ripustuksen saloihin keskellä näyttelytyömaata. Kahden kampuksen opiskelijat tutustuivat myös toisiinsa tulevassa näyttelytilassaan. Yhdessä he valitsivat oman näyttelynsä teemaksi muuton, muutoksen ja evakkoon lähdön.

Kukaan ei olisi voinut varautua siihen mitä kevät tuo mukanaan. Näyttelyn teemasta tuli totta tavalla, jota on vaikea uskoa. Suomessa on poikkeustila. Taidekasvatus joutui evakkoon.

Mietin suurella kiitollisuudella, että taidemuseo tuli ryhmälle tutuksi jo edeltävän syksyn ja talven aikana. Minulle on tärkeää ajatella, että vaikka näyttely toteutuu nyt verkossa, on sen koti kuitenkin tässä talossa. Ja vaikka kaikki työskentelevät etänä, näyttely tehdään yhdessä. Tiukkojen rajoitusten keskellä onkin lohdullista miettiä kaikkia keinoja joilla kohdata epävarma ja tuntematon. Siihen taiteella ja taidekasvatuksella on paljon annettavaa.

Heta Kaisto, museointendentti