Jatulintarha

Vendin siirtokunnan teos Jatulin tarha vuodelta 1999. Rafu ja Teresia Lönnströmin puistossa oleva teos.

Tekijät: Raumalainen ”Vendi-siirtokunta” eli Maija Kantanen, Kirsi Backman, Pirjo Heino, Heli Väisänen ja Taru-Taina Nora
Vuosi: 1999
Sijainti: Rafu ja Teresia Lönnströmin puisto, Kappelinsalmi

Taideteos syntyi raumalaisen ”Vendi-siirtokunnan” eli Maija Kantasen, Kirsi Backmanin, Pirjo Heinon, Heli Väisäsen, Taru-Taina Noran sekä päiväkodinjohtaja Marja-Liisa Kempaksen, kaupungin puutarhan ja alueen päiväkotien järjestämän koko perheen tapahtuman yhteydessä. Tarkoituksena oli, että jokainen osanottaja maalasi kalliomaalausväreillä yhden noin ihmisen pään kokoisen kiven ja asetti sen yhteiseen kivilatomukseen, jatulintarhaan, jonka malli oli valmiiksi piirretty hiekka-alustaan. Kiven sai tuoda mukanaan, tai sen sai valita itse paikalla. Mukaan sai ottaa myös omat eväät ja kuunnella ”vendimäisen” ennustuksen. Järjestäjät jakoivat myös tietoa jatulintarhoista sekä kalliomaalausväreistä.

Jatulintarha-kiviladelmia on Suomessa lähinnä saaristoissa. Ruotsinkielisen nimityksensä ”jungfrudans” (’neitsyttanssi’, ’neidon tanssi’) perusteella on päätelty kivilatomuksen liittyvän kosintamenoihin. Toisenlaisen uskomuksen mukaan merimiehet rakensivat jatulintarhoja tyynnyttääkseen pahat tuulet. Näitä uskomuksia voi hyödyntää myös tässä raumalaisessa uudessa jatulintarhassa. Polttariperinteisiin voi liittää jatulintarhan kiertämisen sokkona avio-onnen saamiseksi, purjehtijat voivat sopivien purjehdusilmojen saamiseksi ennen lähtöä kiertää jatulintarhan, ja lapsille jatulintarha on kiva leikkipaikka.

Vendit ovat Itämeren rantojen ja saarten asukkaita, taiteilija- ja käsityöläisryhmä, joka kunnioittaa luontoa ja muinaisia taitoja, haluaa säilyttää, elvyttää ja luoda toiminnallaan uutta. Raumalaisvendit ovat ennen jatulintarhaa keränneet merenpohjan savea ja rakentaneet siitä vendi-kalenterin. Savityöt poltettiin muinaismenetelmällä rantakallion kolossa Hanhisten vendikalliolla elokuussa 1996.

Kalenterin ja raumalaisvendien ensimmäinen julkinen esiintyminen oli Sinisen meren elokuvajuhlien avajaisissa vuonna 1996. Sen jälkeen kalenteri on ollut esillä ja käytössäkin Laitilan Kalevala-henkisessä Louhenlinnassa, jossa toteutui myös seuraava vendi-tapahtuma: Louhenlinnan kalliot maalattiin muinaisin menetelmin. Aiheena oli tämän päivän uhanalaiset eläimet. Raumalaisvendit ovat tapahtumissaan olleet tekemisissä seuraavien kivielementtien kanssa: saven, kiven ja kallion.

Kuva: Vendi-siirtokunta, Jatulintarha, 1999.